Onko Muhammedin seksuaalisella käyttäytymisellä väliä? On, koska Muhammed ja hänen seuraajansa ovat asettaneet Muhammedin elämän jokaisen muslimin elämän malliksi ja esimerkiksi (sunna). Muhammedin elämän toiminta on muslimille esimerkillistä ja seurattavaa. Lisäksi sitä, onko mies ns. pyhä mies, voidaan arvioida hänen elämänsä toiminnan kautta.
Muhammedin seksuaalisesta käyttäytymisestä on jäänyt luotettavaa tieto näihin päiviin asti. Tässä esitetyt asiat pidetään luotettavina ja itse tapahtumia ei yleensä kiistetä islamin oppineidenkaan taholta. Niiden tulkinnasta ollaan taas eri mieltä. Islamin oppineet pyrkivät luonnollisesti tulkitsemaan ne islamin mukaisesti.
Muhammed oli lähtöisin köyhistä ja vaatimattomista oloista. Hän oli luku ja kirjoitustaidoton. Muhammed koki lapsena ja nuorena useita traagisia menetyksiä. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammedin syntymää ja hänen äitinsä kuoli Muhammedin olleessa lapsi. Hänen isoisänsä ja myöhemmin enonsa, Abu Talib, toimi hänen huoltajanaan. Muhammed joutui kokemaan myös hänestä huolta pitävän isoisän kuoleman. Näin olleen Muhammed sai lapsuudessa ja nuoruudessaan vakavia traumoja, joilla oli suuri merkitys hänen myöhäisempään elämään ja hänen suhtatumisessaan muihin ihmisiin.
Yhteiskunnallisen asemansa ja rikkauden hän saavutti naimalla itseään huomattavasti vanhemman ja rikkaan leskinaisen, Khadizhan. Muhammed oli aiemmin ollut naisen palveluksessa. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua Muhammed otti itselleen lukuisia vaimoja. Kuolemansa aikana hänellä oli tiettävästi 12 vaimoa ja kaksi jalkavaimoa. Muhammedin seuraajat kehuivatkin hänen seksuaalista aktiivisuutta ja pitivät sitä siunauksena.
Muhammedin toiminta ansaitsee kritiikkiä ainakin kahden vaimon kohdalla. Jos mukaan ei lasketa ensimmäistä avioliittoa, jonka motiivina on voinut olla taloudellinen ja yhteiskunnallinen hyöty. Muhammedille syntyi kaksi poikaa, jotka molemmat kuolivat jo lapsena. Muhammed adoptoikin itselleen pojan, jonka nimi oli Zaid. Zaid avioitui myöhemmin Zainab-nimisen nuoren naisen kanssa. Muhammed kuitenkin ihastui adoptiopoikansa vaimoon ja pakotti hänet näkyjen ja ilmestystensä avulla eroamaan vaimostaan. Tämän jälkeen Muhammed katsoi oikeudekseen ottaa poikansa vaimon omakseen. Oikeuden Muhammed perusteli tulleen suoraan Allahilta. Vakuudeksi tähän Muhammed kertoi saaneensa asiasta ilmestyksen.
Arabiheimojen yleisen käytännön mukaan isä ei saanut naida poikansa vaimoa, vaikka poika olisi kuollut.
Toinen kritiikin arvoinen avioituminen on Muhammedin kolmas vaimo Aisha. Aisha oli seitsemänvuotias lapsi kun Muhammed kihlasi hänet. Muhammed avioitui ja aloitti seksuaalisen kanssakäynnin Aishan kanssa lapsen ollessa 9-vuotias. Kysymyksessä ei ollut teinirakkaus, koska Muhammed oli tällöin 52-vuotias vanha mies. Aisha oli Muhammedin seuraajan Abu Bakrin lapsi.
Itse kukin voi tehdä omat päätelmänsä näiden Muhammedin seksuaalisen elämän vaiheiden perusteella. Oliko Muhammedin elämä esimerkillistä ja todistaako se hänen olleen pyhä mies, profeetta ja Jumalan lähettiläs?
sunnuntai, helmikuuta 19, 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti