Kävelijöitä Pakistanissa.
tiistaina, lokakuuta 31, 2006
Naisen elämää
Musliminaisten toivelistan kärjessä on äänioikeus. Muita toiveita ovat mahdollisuus olla töissä kodin ulkopuolella ja ura yrityksen tai yhteiskunnan johtavassa asemassa. Nämä kolme toivomusta saatiin yhdeksässä muslimimaassa tehdyn tutkimuksen perusteella. Tutkimusta varten oli haastateltu tuhatta työikään juuri tulevaa musliminaista.
Nämä naisten tasa-arvoon perustuvat toiveet ovat useissa muslimiyhteisöissä vielä kaukaisia toiveita. Esimerkiksi muslimien pyhimmässä maassa, Saudi-Arabiassa, Islamilaiset johtajat haluaisivat eristää naiset islamin pyhimmästä paikasta Mekan Kaaban kivestä. Uskonnolliset johtajat suunnittelevat varaavansa paikan naisille miehistä erillään kauempana kivestä.
Moskeijoissa miehet ja naiset ovat eristetty toisistaan. Mekka on islamissa harvoja paikkoja, joissa miehet ja naiset ovat yhdessä uskonnollissa merkeissä. Pyhiinvaellus Mekkaan kerran elämässä on yksi muslimin viidestä perusvelvollisuudesta.
Pakistanissa kristityt kirkot ovat vaatineet hallitusta poistamaan naisiin kohdistuvat ns. hudood-rangaistukset. Rangaistukset ovat islamilaisen sharia-lain mukaisia. Hudood-rangaistukset otettiin käyttöön vuonna 1979. Lain mukaan naista voidaan rangaista, jos hänet on todettu syylliseksi aviorikokseen tai hän on kieltäytynyt järjestetystä avioliitosta. Nämä rangaistukset koskevat Pakistanissa myös muiden uskontojen edustajia kuin muslimeja. Ihmisoikeusjärjestön Human Right Watchin mukaan maassa tapetaan kymmeniä naisia vuodessa hudood-rangaistustan perusteella. Maan islamilainen puolue vastustaa lain muuttamista.
Lähde Logosmedia
Nämä naisten tasa-arvoon perustuvat toiveet ovat useissa muslimiyhteisöissä vielä kaukaisia toiveita. Esimerkiksi muslimien pyhimmässä maassa, Saudi-Arabiassa, Islamilaiset johtajat haluaisivat eristää naiset islamin pyhimmästä paikasta Mekan Kaaban kivestä. Uskonnolliset johtajat suunnittelevat varaavansa paikan naisille miehistä erillään kauempana kivestä.
Moskeijoissa miehet ja naiset ovat eristetty toisistaan. Mekka on islamissa harvoja paikkoja, joissa miehet ja naiset ovat yhdessä uskonnollissa merkeissä. Pyhiinvaellus Mekkaan kerran elämässä on yksi muslimin viidestä perusvelvollisuudesta.
Pakistanissa kristityt kirkot ovat vaatineet hallitusta poistamaan naisiin kohdistuvat ns. hudood-rangaistukset. Rangaistukset ovat islamilaisen sharia-lain mukaisia. Hudood-rangaistukset otettiin käyttöön vuonna 1979. Lain mukaan naista voidaan rangaista, jos hänet on todettu syylliseksi aviorikokseen tai hän on kieltäytynyt järjestetystä avioliitosta. Nämä rangaistukset koskevat Pakistanissa myös muiden uskontojen edustajia kuin muslimeja. Ihmisoikeusjärjestön Human Right Watchin mukaan maassa tapetaan kymmeniä naisia vuodessa hudood-rangaistustan perusteella. Maan islamilainen puolue vastustaa lain muuttamista.
Lähde Logosmedia
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
Median unohtamat kriisit
En ymmärrä millä perusteella suomalainen media valitsee konfliktit, joita se tuo lukijoiden, katselijoiden ja kuulijoiden tietoisuuteen. Valinnat ovat usein yksipuolisia ja unohtavat monet sorretut maailmasta. Pahimmillaan tämä yksipuolisuus aiheuttaa vääristynyttä maailmankuvaa.
Sudanin islamistinen hallinto antoi YK:n erikoislähettiläs Jan Pronkille poistumiskäskyn maasta. Jan Pronk oli esittänyt nettiblogissaa Khartumin hallinnolle epämieluisia huomioita nettiblogissaan. Islamistinen hallinto tukee sotilaalisia arabijoukkoja, jotka suorittavat etnisiä puhdistuksia Darfurissa. Sudan ei ole suostunut päästämään YK:n rauhanturvaajia Darfurin maakuntaan.
Sri Lankassa on kapinalliset Tamilitiikeri ovat sotineet vuodesta 1983 luodakseen itsenäisen tamilivaltion. Sodassa on kuollut arviolta 60 000 ihmistä. Tamilitaistelijat kaappaavat ja pakottavat nuoria ja lapsia sotajoukkoihin. Unisef on kirjannut 1700 lapsikaappausta vuoden 2002 tulitauon solmimisen jälkeen.
Sri Lankan 19 miljoonaisesta väestöstä buddhalaisia on 71 %, hinduja 12 %, muslimeja 8 % ja kristittyjä 7 %. Tamilit ovat pääasiassa hinduja. Buddhalaisuus on Sri Lankan virallinen uskonto. Buddhalaisuutta on pidetty suvaitsevana ja väkivallattomana uskontona. Sri Lankassa valitettavasti buddhalaiset uskonnolliset ääriainekset harjoittavat väkivaltaa vähemmistöuskontoja kohtaan.
Sudanin islamistinen hallinto antoi YK:n erikoislähettiläs Jan Pronkille poistumiskäskyn maasta. Jan Pronk oli esittänyt nettiblogissaa Khartumin hallinnolle epämieluisia huomioita nettiblogissaan. Islamistinen hallinto tukee sotilaalisia arabijoukkoja, jotka suorittavat etnisiä puhdistuksia Darfurissa. Sudan ei ole suostunut päästämään YK:n rauhanturvaajia Darfurin maakuntaan.
Sri Lankassa on kapinalliset Tamilitiikeri ovat sotineet vuodesta 1983 luodakseen itsenäisen tamilivaltion. Sodassa on kuollut arviolta 60 000 ihmistä. Tamilitaistelijat kaappaavat ja pakottavat nuoria ja lapsia sotajoukkoihin. Unisef on kirjannut 1700 lapsikaappausta vuoden 2002 tulitauon solmimisen jälkeen.
Sri Lankan 19 miljoonaisesta väestöstä buddhalaisia on 71 %, hinduja 12 %, muslimeja 8 % ja kristittyjä 7 %. Tamilit ovat pääasiassa hinduja. Buddhalaisuus on Sri Lankan virallinen uskonto. Buddhalaisuutta on pidetty suvaitsevana ja väkivallattomana uskontona. Sri Lankassa valitettavasti buddhalaiset uskonnolliset ääriainekset harjoittavat väkivaltaa vähemmistöuskontoja kohtaan.
perjantaina, syyskuuta 01, 2006
Etninen kansanmurha jatkuu Darfurissa
Rauhansopimuksella ei ole merkitystä Sudanin islamilaiselle hallitukselle, Kansallinen islamilainen rintama (NIF). Se on kiihdyttän entisestään väkivaltaisuuksia toukokuisen (2006) rauhansopimuksen jälkeen. Sudanin hallitus (NIF) on haluton päästämään alueelle YK:n rauhanturvaajia estämään etnisen puhdistuksen. Hallitus tukee alueella toimivia sotilaalisia arabijoukkoja. Darfurissa nämä arabijoukot tuhoavat tummien afrikkalaisten kyliä polttamalla, tappamalla ja raiskaamalla.
Darfurin etnisissä puhdistuksissa on kuollut yli 200 000 ihmistä ja kaksi miljoonaa on joutunut pakolaiseksi. YK:n sotilaita on suunniteltu lähetettävän alueelle 17 000 ja näiden lisäksi 3000 poliisia. Tällä hetkellä alueella on vain 7 000 Afrikan unionin sotilasta. Heitä on liian vähän estääkseen kansanmurhaa. YK:n hätäapukoordinaattori Jan Egelandin mukaan turvallisuus tilanne on alueella heikoin kahteen vuoteen ja humanitääriset järjestöt eivät pääse alueelle.
Sudanin hallituksen, kansallisen islamilaisen rintaman, vastaus YK:n vaatimuksiin on lähettää alueella omia sotilasjoukkojaan. Joukot ovat samoja, jotka ovat osallistuneet siviilien murhaamiseen ja raiskaamiseen.
Valitattavasti tämä mittasuhteiltaan moninkertainen humanistinen tragedia on jäänyt tiedotusvälineissä Lähi-idän kriisien varjoon.
Sudanin väestöstä 65 % on muslimeja, 23 % kristittyjä ja 10 % animisteja. Sudan julistautui islamilaiseksi tasavallaksi vuonna 1981. Maassa voimassa oleva islamilainen saharia-lain halutaan koskevan muslimeja, kristittyjä ja animisteja. Arabienemmistöinen Pohjois-Sudan on voimakkaasti islamilainen ja Etelä-Sudanin väestöstä pääosa on kristittyjä ja animisteja. Pohjois-Sudanin kaikki koulut on muutettu väkivalloin koraanikouluiksi ja väkivaltainen ei-muslimien islamilaistaminen on jokapäiväistä toimintaa.
Darfurin etnisissä puhdistuksissa on kuollut yli 200 000 ihmistä ja kaksi miljoonaa on joutunut pakolaiseksi. YK:n sotilaita on suunniteltu lähetettävän alueelle 17 000 ja näiden lisäksi 3000 poliisia. Tällä hetkellä alueella on vain 7 000 Afrikan unionin sotilasta. Heitä on liian vähän estääkseen kansanmurhaa. YK:n hätäapukoordinaattori Jan Egelandin mukaan turvallisuus tilanne on alueella heikoin kahteen vuoteen ja humanitääriset järjestöt eivät pääse alueelle.
Sudanin hallituksen, kansallisen islamilaisen rintaman, vastaus YK:n vaatimuksiin on lähettää alueella omia sotilasjoukkojaan. Joukot ovat samoja, jotka ovat osallistuneet siviilien murhaamiseen ja raiskaamiseen.
Valitattavasti tämä mittasuhteiltaan moninkertainen humanistinen tragedia on jäänyt tiedotusvälineissä Lähi-idän kriisien varjoon.
Sudanin väestöstä 65 % on muslimeja, 23 % kristittyjä ja 10 % animisteja. Sudan julistautui islamilaiseksi tasavallaksi vuonna 1981. Maassa voimassa oleva islamilainen saharia-lain halutaan koskevan muslimeja, kristittyjä ja animisteja. Arabienemmistöinen Pohjois-Sudan on voimakkaasti islamilainen ja Etelä-Sudanin väestöstä pääosa on kristittyjä ja animisteja. Pohjois-Sudanin kaikki koulut on muutettu väkivalloin koraanikouluiksi ja väkivaltainen ei-muslimien islamilaistaminen on jokapäiväistä toimintaa.
Poliisi huivivahtina
Viime vuosina Iranin suurakaupungin naiset ovat pyrkineet venyttämään islamilaisia pukeutumisrajoituksia käyttämällä nipin napin hiukset peittäviä huiveja ja sandaaleja, jotka paljastavat maalatut varpaankynnet. Vastaiskuna tähän islamilaisjohtoinen Iranin poliisi on pitänyt kuukauden kestävän kampanjan islamilaisen pukeutumisen puolesta. Tänä aikana poliisi on antanut puutteellisesta pukeutumisesta varoituksen 64 000 naiselle.
maanantaina, elokuuta 07, 2006
Orjuutta arabimaassa 2000-luvulla
Referaatti Mende Naazerin ja Damien Lewisin kirjasta Orja, Otava 2005
Kirjan kertomus on tositarina Mende-nimisen sudanilaisen tytön elämästä. Sitä lukiessa luulisi tapahtumien sijoittuvan 1800-luvulle, mutta valitettavasti kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosille 1983 - 2004.
Lapsuus
Mende on Sudanin mustia afrikkalaisia. Hän syntyi Sudanissa Nuba-heimoihin kuuluvaan Karko-heimoon. Heimo asui vuorilla kaukana kaupungeista. Kirjan alkaa kertomuksella Menden lapsuudesta. Nubat ovat muslimeita. Menden lapsuusmuistot ovat onnellisia. Lapsuuden synkin muisto on Menden ympärileikkaus. Heimossa oli käytössä nuorten tyttöjen ympärileikkaus. Mendekin ympärileikattiin alle kymmenvuotiaana. Menden kuvaus ympärileikkauksesta on julma ja verinen. Ympärileikkauksen jälkeen Mende oli kolme päivää shokissa ja koomassa kauhusta ja kivusta. Mende kertoo kirjassaan, että osa heimon tytöistä kuoli ympärileikkauksen aiheuttamiin tulehduksiin ja jotkut nuoret naiset kuolivat synnytykseen ympärileikkauksen takia. Menden sisaren ensimmäinen lapsi kuoli ympärileikkauksen aiheuttamaan vaikeaan synnytykseen. Menden sisar oli tällöin noin 14-vuotias.
Mende aloitti kahdeksanvuotiaana valtion koulun. Koulun kaikki opettajat olivat arabeja. Jo ensimmäisen viikon jälkeen opettajat kielisivät oppilaita puhumasta omaa kieltää nubaa ja käyttämään vain arabiaa. Perusteluksi Mendelle sanottiin: "Nuba on tyhmä kieli koska kukaan ei ymmärrä sitä. Arabia on paljon parempi kieli." (s. 56) Jos lapset erehtyivät vastaamaan opettajalleen muulla kielellä kuin arabialla, heitä lyötiin. Koululaisille annettiin myös arabialaiset nimet ja he eivät saaneet käyttää koulussa muita nimiä. Myöhemmin he eivät myöskään saaneet keskustella keskenään muuten kuin arabiaksi. Jokaiselta luokalta värvättiin yksi luokkapoliisi, joka ilmoitti, jos lapset puhuivat muuta kuin arabiaa. Mende ymmärsi, että tapa, jolla arabiopettajat kohtelivat Nuba-lapsia, oli väärä: "He käyttäytyivät ikään kuin me emme olisi olleet yhtä hyviä ihmisiä kuin he." (s. 58)
Ryöstö
Mende kuuli lapsena tarinoita arabiryöstäjien, mujahidien, tekemistä ryöstöretkistä läheisiin kyliin. Ryöstöissä tapettiin raa'asti satoja tummia afrikkalaisia Nuba-heimolaisia. Kun Mende oli kolmetoistavuotias, arabit hyökkäsivät myös hänen kyläänsä. Kylän majat sytytettiin tuleen, monien miesten ja naisten kurkut leikattiin auki miekoilla ja kylän lapset ryöstettiin. Menden kuvaus ryöstöstä ja sen jälkeisestä ratsastusmatkasta oli karu ja julma. Mende kertoo kylän tuhosta seuraavasti: "Näin hyökkääjien leikkaavan ihmisten kurkkuja auki käyrien veitsien välähdellessä tulen valossa. En voi kuvata teille kaikkea sitä, mitä näimme juostessamme kylän läpi. Kenenkään ei pitäisi joutua todistamaan asioita, joita näin tuona yönä." (s. 11)
Mende kuvaa ryöstön jälkeistä hetkeä seuraavasti: "Mies, joka oli johtanut heitä, seisoi heidän edessään ja alkoi ärjyä komentoja. En kuullut tarkkaa mitä hän sanoi, mutta kaikki miehet vastasivat jymisevällä messuamisella: 'Allahu akbar! Allahu akbar! Allahu akbar!' Allah on suurin! -Allah on suurin! Allah on suurin!". (s. 103) Arabiryöstäjät raiskasivat matkan aikana useat ryöstetyt lapset. Mende oli tällöin kolmetoistavuotias ja suuri osa lapsista vielä nuorempia. Raiskaus oli erityisen kivuliasta tyttölapsille tehdyn ympärileikkauksen takia.
Orjuus
Ryöstön jälkeen lapset vietiin kaupunkiin sotilastukikohtaa, josta arabilainen orjakauppias, Abdul Assim, kävi ostamassa heidät. Assim oli kerännyt suuren omaisuuden orjakaupallaan. Matkasta Khartumissa Mende kirjoittaa kirjassaan: "Nyt minua kyyditsi kaupungin halki avopakettiauton lavalla arabimies, joka kohteli meitä kuin olisimme olleet vain viisi lehmää." (s. 113) Orjakauppias hankki orjia myytäväkseen. Hänellä itselläänkin oli orja. Tämä jo vuosikymmeniä orjana ollut nainen opasti lapsia seuraavasti: "Kun olin kymmenvuotias, hyvin pieni niin kuin sinä nyt, minut siepattiin ja tuotiin tänne, ja täällä olen ollut siitä lähtien. En tiedä, mitä muuta sanoisin. Voin sanoa vain, että ole kärsivällinen ja tee, mitä ikinä he käskevät sinun tehdä. Ellet tee niin, he lyövät sinua." (s. 123) "Minä en saa astua tämän talon ulkopuolella. Etkä sinäkään todennäköisesti saa astua emäntäsi talon ulkopuolelle." (s. 132)
Arabit kutsuivat näitä mustia afrikkalaisia, jotka he olivat kaapanneet, nimellä abda eli orja. Abdul Azzim myi Menden eteenpäin. Hän pohtii pakenemisen mahdollisuutta: "Halusin epätoivoisesti jäädä Ashan ja muiden tyttöjen seuraan. Koska en voinut, ajattelin, että yrittäisin paeta. Tiesin kuitenkin, että kaikki ovet olivat lukossa. Vaikka onnistuisinkin pääsemään ulos talosta, mitä sitten tekisin? Olisin pieni nubatyttö yksin tässä valtavassa arabikaupungissa, josta en tiennyt mitään ja jossa minulla ei ollut ystäviä." (s. 131)
Elämä orjana Sudanissa
Mende oli myyty arabirouvalle, jota Mende kutsui Rahab-rouvaksi. "Mende, sinä lähdet tämän rouvan mukaan", hän sanoi viitoitellen kohti erästä heistä. "Sinun pitää totella häntä, sillä hän on nyt sinun emäntäsi." (s. 135) "Ostoksilla" mukana olleet naiset keskustelivat orjista: "Tiedätkös, Rahab", yksi naisista sanoi, "kun Dhalia kuulee, että sinulla on tämä tyttö talossasi, hän tulee hyvin kateelliseksi. Hänen täytyy heti mennä hankkimaan samanlainen itselleenkin." (s. 137)
Menden emänsä esitteli häntä ylpeänä ystävättärilleen uutena orjanaan. "Sinä olet siis löytänyt itsellesi orjan", kuulin yhden naisista sanovan vaimealla äänellä. "Me haluasimme nähdä hänet. Missä hän on? Millainen hän on?" (s. 155) "'Hmmm... Sehän on ihmeellistä. Eikä sinun tarvitse maksaa hänelle mitään? Aina kun tarvitset häntä, hän on täällä? Niinkö se toimii? Hänellä ei ole vapaapäiviä tai jotain sellaista?' 'Ei', sanoi Rahab. 'Ei vapaapäiviä, ei lomia, ei palkkaa. Hän on aina täällä. Hän kuuluu minulle.'" (s. 156)
Menden uusi emäntä kutsui häntä halventavalla nimeltä "yebid", joka tarkoittaa "tyttö, joka ei ansaitse nimeä". Menden asuinpaikka oli pihan perällä oleva pieni lämmittämätön maja, jonka ovi lukittiin joka yö, jotta Mende ei pääsisi pakenemaan. Rahab-rouva opastaa Mendeä: "Sinä asut nyt täällä ja teet työtä minulle. Pysyt täällä koko loppuelämäsi. Ymmärrätkö?" (s. 141) Mende koki, että häntä kohdeltiin kuin koiraa. "Näin elämä jatkui - päivästä päivään samaa raadantaa, samaa jatkuvaa huonoa kohtelua. Päivät lomittuivat toisiinsa lähes huomaamattani."
Mende eristettiin talon ulkopuolisesta elämästä. Kun Mende keskusteli puutarhurin kanssa, puutarhuri sai potkut ja Mendeä ei päästetty enää puutarhaan. Mende koki paljon fyysistä väkivaltaa emäntänsä kohdalta: "Pääni nytkähti taaksepäin, kun hän tarttui hiuksiini ja antoi minulle kirvelevän korvapuustin. 'Malesh - olen pahoillani. Malesh - Rahab-rouva', itkin 'Anteeksi! Älkää lyökö minua enää.' Mutta hän löi, yhä uudelleen ja uudelleen." (s. 148)
Pahoinpitelyä
Rahab löi Mendeä viikoittain, jonkin vahingon tapahduttua tai täysin ilman syytä. Rahab saattoi antaa korvapuustin tai lyödä Mendeä sillä mikä hänen käteensä osui, harjalla, puupohjaisilla sandaaleilla tai vyöllä. Kerran Rahab löysi Menden laulamasta nebon kielistä laulua ja hakkasi häntä tämän seurauksena puutarhaletkulla. "Sinä, et opi käyttäytymään, ellei sinua piiskata. Jos koskaan enää teet jotain tällaista, otan oikean piiskan ja suomin sinua kuin aasia. Kuuletko? Sinä et ole yhtään aasia kummempi." (s. 162)
Kerran Mende tarjoili emäntänsä kutsuilla teetä ja Rahabin lapset kaatoivat hänet hyppynarulla, jolloin astiat rikkoontuivat. Rahab alkoi hakata Mendeä arabivieraidensa nähden. Hänen vieraansa yllyttivät Rahabia: "'Lyö häntä! Lyö!' hän huudahti.! Se on ainoa tapa. Näin hän muistaa, ettei tee sitä uudelleen.' ... Hänen suomiessaan minua naispuoliset vieraat taputtivat käsiään ja kuulin myös miesten naureskelevan. ... Mies heitti päätään taaksepäin ja purskahti nauruun. 'Tyttö ei ole sokea', hän hohotti, 'niin ehkäpä hän on vain typerä!' Ja kaikki muutkin purskahtivat nauruun." (s. 165)
Menden emäntä käytti vakavaa väkivaltaa mitättömistä asioista. Mende oli erehdyksissä paistanut kananmunat, vaikka Rahab oli pyytänyt haudutettuja munia. Tästä seurasi raivonpuuska ja rangaistus. "Ennen kuin ehdin reagoida, hän otti kiinni käsivarrestani. Toisella kädellä hän sieppasi paistinlastan paistinpannusta ja painoi polttavan kuuman metallin kyynärvarttani vasten. Kiehuvaa öljyä roiskui pitkin käsivarttani. ... Näin sanoen hän nykäisi lastan pois repäisten samalla mukaan kerroksen palannutta ihoa. Puristin tiukasti kyynärvarteni sisäpuolta ja luulin, että pyörtyisin kivusta." (s. 201) Mende joutui myös seksuaalisen ahdistelun uhriksi useiden isäntäväen miespuolisten vieraiden taholta.
Ei pakomahdollisuutta
Mendellä ei ollut pakomahdollisuuksia. "Vietin tuntikausia miettimässä pakenemista. Eräänä päivänä, kun olin tyhjentämässä likavesiä talon takana, näin rikkonaisen tuolin, joka lojui talon seinustalla. Kokeilin tuolia nähdäkseni, kestäisikö se painoni. Olin varsin hyvä kiipeämään ja ajattelin, että jos seisoisin tuolilla, saattaisin juuri ja juuri ylettyä taloa ympäröivän puutarhamuurin päälle. Silloin voisin hinata itseni ylös, pudottautua toiselle puolelle ja livahtaa tielle. Mutta mitä minä sitten tekisin? Olisin eksyksissä ja yksin keskellä Khartumia ympärillä pelkkiä arabeja. Kuka minua auttaisi? Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä varmemmin tiesin, että olisi toivotonta yrittää paeta yksi. Minä tarvitsin apua." (s. 150)
Mende teki töitä koko valveilla olonsa ajan joka päivän ja hänen oli kielletty menemästä talon ulkopuolelle. "'Sinä olet minun abdani!' hän kiljui. 'Äläkä väitä vastaan. Se tarkoittaa, että sinä pysyt tässä talossa ja teet, mitä minä sanon. Sinä teet työtä. Sinä et leiki. Onko selvä? Abda (suom. orja)!'" (s. 152)
"'Mitä sinä mietit, yebit? Ei, älä kerro, minä tiedän: sinä mietit karkaamista. Kerronpa sinulle, mitä sinulle tapahtuu, jos yrität karata. Minä käsken Abdul Azzimin ja hänen rosvojaan etsimään ja tappamaan vanhempasi. Ja kun sinut sitten on tuotu takaisin tänne, ajan hiuksesi pois ja ympärileikkaan sinut. Kaikki tietävät, että kaikki nubat ovat khuluf - että he ovat epäpuhtaita. Ja, että he ovat vääräuskoisia." Mende oli kuitenkin muslimi kuten Rahabkin.
Islam
Hänen emäntänsä Rahab ja hänen miehensä Mustafa olivat muslimeja. Mende kuvaa heitä: "Rahab ja Mustafa uskoivat olevansa oikein hyviä muslimeja. ... Rahabilla ja Mustafalla oli hyvin kauniit muslaiyat (rukousmatot) - pehmeät ja silkkiset monimutkaisin islamilaisin kuviomallein koristellut. Rahab kertoi minulle ylpeänä, että heidän muslaiyansa olivat peräisin niin kaukaa kuin islamin pyhimmästä maasta, Saudi-Arabiasta." ... "Aina ennen jokaista päivän viittä rukousta he kävivät läpi puhdistautumisrituaalin pesemällä käsivartensa, kasvonsa ja jalkansa. Sitten he kääntyivät kohti itää ja lausuivat rukouksensa hiljaisella äänellä ja hurskaasti." (s. 168)
Mende oli myös harras muslimi. Hän pyrki rukoilemaan viisi kertaa päivässä. Rahab yritti estää häntä: "'Et kai ole menossa rukoilemaan?' hän tiedusteli. 'Ei sinulla ole aikaa rukoilla. Ja mitä sitä paitsi luulet tekeväsi? Etkö tiedä, että islam ei ole sinun kaltaisiasi mustia ihmisiä varten?'" (s. 169)
Mende ihmetteli tätä: "Mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä selvemmin tajusin, että kaikki sortajani olivat olleet muslimeja. Ryöstäjät olivat kaikki huutaneet 'Allahu akbar' hyökätessään kyläämme. Orjakauppias Abdul Azzim oli myös ollut muslimi. Ja nyt Rahab ja hänen perheensä. Kaikki nämä ihmiset uskoivat olevansa hyviä muslimeja. Ja kuitenkin he olivat tappaneet ja raiskanneet ja kiduttaneet ja orjuuttaneet heimoni nubia, jotka hekin olivat muslimeja." (s. 170)
Vääristynyt maailmankuva
Menden menneisyyteen kuuluvat asiat oli karsittu täysin hänen elämästään. Vuodet orjana olivat muuttaneet hänen käsitystä itsestään ja maailmasta: "Olin alkanut uskoa, että nämä arabit olivat kaikkivoipia, että heillä oli jonkinlainen Allahilta saatu oikeus hallita meitä. Näin todisteita tästä jokapäiväisessä elämässäni Khartumissa. Olin alkanut uskoa, että tällainen maailma oli: arabit orjuuttivat mustia. Olin vakuuttunut siitä, että he olivat voittamattomia." (s. 187)
Mende oli kaapattu 12-vuotiaana ja 16-vuotiaana hänen identiteettinsä oli vääristynyt. "Kaikkien noiden vuosien aikana Rahab oli tuhonnut täysin käsitykseni omasta identiteetistäni ja omasta arvostani. Uskoin, ettei minulla enää arvoa ihmisenä. Pelkäsin häntä kuoliaakseni. Ja olin yhä pelkkä lapsi.
Muita orjia
Mende tapasi yllättäen tutun nuba-tytön, joka oli orjana Rahabin ystävättärellä. Hän sai kuulla tältä, Kumalilta, että hänen perheensä oli selvinnyt hengissä hyökkäyksestä. Vuosituhannen vaihtuessa Mende meni isäntäväkensä mukana suurelle retkelle puistoon Rahabin ja Mustafan ystäväperheiden kanssa. Näillä arabeilla oli mukanaan kymmenkunta mustaa nuorta tyttöä, jotka muistuttivat Mendeä hänen orjuutensa alkuajoita. Heidät oli myös ryöstetty väkivaltaisesti ja heitä pidettiin näiden varakkaiden arabien orjina. Mende arvioi, että puistossa olisi satoja hänen kaltaisia orjia, joilla oli samanlaisia kohtaloita kuin hänellä.
Lahjana sisarelle
Kun Mende oli ollut seitsemän vuotta orjana Rahabin talossa, hän sai kuulla, että Rahab lähettäisi hänet Englantiin, Lontooseen, sisarensa talouteen. Tällöin Mende oli 19-vuotias. Menden tilalle Rahab oli hankkimassa uutta orjaa Abdul Azzimilta. "'Onko Rahab myynyt minut sisarelleen?' mietin vihaisena. 'Vai onko Rahab vain antanut minut hänelle, kuin hyödyllisen lahjan.'" (s. 208) Viisumin Englantiin Mende sai 18. toukokuuta vuonna 2000.
Edellisenä päivänä ennen Menden lähtöä Abdul Azzim toi Rahabille uuden orjan. Orjan nimi oli Nanu. Hän oli myös nuba, mutta gwaliheimosta. Nanun tarina muistutti Menden elämää. Hänen isänsä oli kuollut sairauteen aiemmin ja hän asui kolmatta lasta odottavan äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Eräänä yönä arabiryöstäjät hyökkäsivät hänen kyläänsä, murhasivat hänen äitinsä viiltämällä kaulan auki ja halkaisemalla hänen kohtunsa. Nanu näki miten hänen äitinsä kuoli ja hän näki kohdusta ulosviilletyn vauvan veressä lattialla. Arabit sytyttivät heidän majansa palamaan ja hänen pikkuveljensä kuoli tulipalossa. Nanu pääsi palovammojen kanssa ulos majasta ja yritti paeta, mutta mujahidit ryöstivät hänet kotikylästään ja veivät hänet armeijan leiriin. Hänet raiskattiin useita kertoja matkan aikana. Nanu oli tällöin vähän yli 10 vuotta vanha.
Orjana Lontooseen Hananille
Mende saapui Lontooseen Rahabin sisaren luokse. Sisaren nimi oli Hanan ja hänen miehensä oli töissä Sudanin suurlähetystössä ja oli virkaatekevä suurlähettiläs Abdul Mahmoud Al Koronky. Hanan ja hänen miehensä olivat hurskaita muslimeja. Hanan käytti muslimien huivia kodin ulkopuolella.
Mendeä ei kohdeltu täällä yhtä väkivaltaisesti kuin Rahabin luona. Mutta hän joutui tekemään enemmän työtä. Talo oli suurempi ja töitä oli enemmän. Mende teki työtä seitsemän päivää viikossa aamu puoli seitsemästä myöhään iltaan. Mendellä ei ollut vapaapäiviä ja hän ei saanut poistua talosta. Talon ovia pidettiin lukittuna ja häntä kiellettiin ankarasti ottamasta yhteyttä keneenkään talon ulkopuolelle. Hanan otti Mendeltä pois hänen passinsa. Mende koki olevansa Lontoossakin Rahabin sisaren perheessä yhä Rahabin orja, joskin lainassa Hananilla. Hän koki olonsa vielä yksinäisemmäksi Hananin luona. Mende kärsi masennuksesta ja harkitsi itsemurhaa.
Hanan ja Al Koronky lähtivät käymään perheineen Sudanissa. Mende meni täksi ajaksi Hananin ystävän Omerin ja Madinan luo. Hanan kielsi Mendeä poistumasta Omerin talosta. Madina ja Omer olivat kuitenkin aidosti ystävällisiä ihmisiä. Mende sai nukkua heidän tyttärensä kanssa samassa huoneessa. Hänen ei tarvinnut työskennellä talossa. Vastoin Hananin käskyä Madina otti Menden mukaan puistoretkille ja vierailulle ystäviensä luo. Mende huomasi, että Lontoo ei ollutkaan vaarallinen ja väkivaltainen paikka, toisinkuin Hanan oli häntä pelotellut.
Kun Omer vei lauantaisin Menden siivoamaan Hananin tyhjää taloa, Omar jätti Menden taloon yksinään ja antoi tälle talon avaimen. Mendelle selvisi, että Omer ja Madina eivät tienneet hänen olevan Rahabin ja Hananin orja. Omer oli töissä Sudanin lähetystössä kuten Al Koronky. Kun Mende asui Omerin ja Madinan luona, Omer alkoi kysellä Menden töistä. Mende kertoi Omerille, että hän tekee jatkuvasti töitä eikä saa palkkaa. Omer ei kuitenkaan uskaltanut kysellä tarkemmin.
"Kun myöhemmin muistelin tätä, minusta tuntui, että Omer saattoi arvata todellisen tilanteeni. Hänhän oli kuitenkin sudanilainen, eikä orjuus ole harvinaista Sudanissa. Mutta ehkä hän ei halunnut tietää tarkemmin. Jos hän olisi saanut tietää totuuden minusta, hänen olisi ollut ilmoitettava siitä poliisille. Se olisi asettanut Omerin vastakkain ylemmässä asemassa olevan työtoverinsa kanssa. Tosiasiassa se olisi merkinnyt hänen diplomaatinuransa loppua." (s. 286)
Pako
Aika Omerin ja Madinan luona avasi kuitenkin Menden silmät. Hän huomasi, että Englannissa ei saanut pitää orjia. Mende päätti, että hänen oli paettava. Kun hän kävi Omerilla asumisensa aikana kaupassa, hän etsi sudanilaisia mustia. Lopulta hän löysi yhden eteläsudanilaisen miehen, joka tutustutti hänet kahteen nubaheimolaiseen, jotka asuivat Lontoossa. Yhdessä he suunnittelivat Menden paon. Mende ei halunnut Omerille ja Madinalle vaikeuksia, ja siksi hän suunnitteli pakenevansa, kun Al Koronky ja Hanan saapuisivat takaisin Lontooseen.
Mende pakeni kahden sudanilaisen nubaheimolaisen avustuksella 11. syyskuuta 2000. Pakenemisen jälkeen Mende pelkäsi, että hänet siepataan uudelleen. "Minun suhteeni Koronky oli kaikkivaltias. Hän oli hallitus ja hän oli laki. Saatoin yhä olla Rahabin orja, mutta Koronkyä pelkäsin, nyt kun olin päässyt pakoon. En voinut uskoa, että koskaan pääsisin hänen kynsistään." (s. 298)
Uhkauksia
Mende ja hänen pelastajansa saivat monia uhkauksia Sudanista. Mendeä uhkailtiin, että hänen perheenjäsenensä etsittäisiin käsiin ja heitettäisiin vankilaan. Myös Sudanin Lontoon-suurlähetöstä soiteltiin. "Tapahtumat huipentuivat siihen, että joukko sudanilaisia ministereitä puuttui asiaan ja yritti painostaa minut pakoon auttaneita henkilöitä lopettamaan suojelemiseni. Sitten perhe, jonka luona asuin, alkoi saada nimettömiä puheluita Sudanista. 'Me tiedämme, missä sukulaisenne asuvat', sanoi miesääni uhkaavasti, 'ja me tiedämme, mistä heidät löytää.'" (s. 304) Mende toteaa puheluiden jatkuneen kirjan kirjoittamisen päiviin saakka. Kaikki kirjassa mainitut lähetystön henkilöt ovat palanneet takaisin Sudaniin Englannista.
Mende sai puhelimella yhteyttä Sudanissa asuvaan perheeseensä. Perheelle oli valehdeltu Menden kohtalosta, mutta Mende sai selvitettyä oikeat tapahtumat. "Orjuusvuosieni painajainen ei siis päättynyt pakenemiseeni. Vain kärsimykseni luonne muuttui. Pakoni jälkeen en ollut enää kovinkaan huolissani omasta tulevaisuudestani tai turvallisuudestani. Sitä vastoin tunsin yhä enemmän huolta Sudanissa elävän perheeni sekä minut pakoon auttaneiden ja minulle vapauteni antaneiden ihmisten turvallisuudesta.
Uusi elämä
Vapautumisensa jälkeen Mende joutui opettelemaan kaikki elämisen taidot, elämään liittyvät normaalit asiat, joita hän ei ollut nuoruudessaan oppinut. Tähän asti joku oli aina päättänyt hänen elämästään. Mende joutui aikuisena opettelemaan tekemään itse päätöksensä. Vaikeinta Mendelle oli oppia olemaan pelkäämättä. Hän pelkäsi, että ne jotka olivat pitäneet häntä vankinaan, lähtisivät hänen peräänsä. Mende sai turvapaikkaoikeuden Englantiin 23. joulukuuta 2002.
Sudanin arabihallitus hyväksyy orjuuden
Sudanin arabihallitus on sekaantunut mukaan mustien afrikkalaisten orjuuttamiseen. Mendekin vietiin ryöstön jälkeen armeijan leiriin ja Mende lähetettiin Lontooseen sudanilaisen diplomaatin kotiin orjaksi.
Ensimmäisessä televisiohaastattelussaan Mende sanoi: "Haluan sanoa, että siellä (Sudanissa) esiintyy orjuutta juuri nyt, tällä hetkellä. Minä olen siitä esimerkki ja elävä todiste, ja se tapahtui minulle itselleni. Tiedän myös, että Sudanissa on yhä monia orjuudessa eläviä ihmisiä. Haluan, että ihmiset tajuavat tämän ja sen, että heidän on tehtävä jotain sen lopettamiseksi." (s. 318)
Kirjan kirjoittamisen aikoihin Mende käy koulua ja opiskelee englantia. Hän lentää ympäri maailmaa pitämässä orjuudenvastaisia puheenvuoroja kansainvälisissä konferensseissa. Kirjan toinen kirjoittaja Damien Lewis oli käynyt ennen Menden tapaamista tutustumassa Sudanin orjuuteen: "Ja kuitenkin todellisuus oli paljon pahempi kuin olisin voinut kuvitellakaan: jouduin todistamaan sanoinkuvaamattomia kauhuja. Näitä ihmisiä ei vain ostettu ja myyty; heitä siepattiin raaoissa hyökkäyksissä, joissa satoja teurastettiin, raiskattiin, kidutettiin ja pahoinpideltiin. Kokonaisia kyliä poltettiin maan tasalle, ja ihmiset paloivat hengiltä majojensa sisällä. Olin kohdannut todellisen elävän painajaisen." (s. 321)
"Arabiheimoista muodostetaan puolisotilaallisia, AK47-rynnäkkökiväärein aseistettuja joukkoja, joiden käsketään käydä jihadia eli pyhää sotaa Nubavuorten ja etelän mustia heimoja vastaan. Palkinnoksi teoistaan nämä arabiheimot saavat pitää sotasaaliin - naudat, vuohet ja orjiksi myytävät ihmiset." (s. 322)
Sudanin kansallinen laki kieltää orjuuden. Kuitenkin Sudanin nykyinen hallitus, Kansallinen islamilainen rintama (NIF) on sulkenut silmänsä siltä, mitä sen maassa tapahtuu. Käytännössä NIF antaa valtuudet ryöstöille ja orjakaupalle, sulkemalla silmänsä teoilta. Se ei tee mitään estääkseen jihad-joukkojen toimintaa tai rankaistakseen niitä.
Espanjan rasismin vastainen liitto (CECRA) myönsi vuonna 2002 Mendelle Kansainvälisen ihmisoikeuspalkinnon hänen rohkeudestaan kertoa tarinansa julkisesti kirjassaan.
Kirjan kertomus on tositarina Mende-nimisen sudanilaisen tytön elämästä. Sitä lukiessa luulisi tapahtumien sijoittuvan 1800-luvulle, mutta valitettavasti kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosille 1983 - 2004.
Lapsuus
Mende on Sudanin mustia afrikkalaisia. Hän syntyi Sudanissa Nuba-heimoihin kuuluvaan Karko-heimoon. Heimo asui vuorilla kaukana kaupungeista. Kirjan alkaa kertomuksella Menden lapsuudesta. Nubat ovat muslimeita. Menden lapsuusmuistot ovat onnellisia. Lapsuuden synkin muisto on Menden ympärileikkaus. Heimossa oli käytössä nuorten tyttöjen ympärileikkaus. Mendekin ympärileikattiin alle kymmenvuotiaana. Menden kuvaus ympärileikkauksesta on julma ja verinen. Ympärileikkauksen jälkeen Mende oli kolme päivää shokissa ja koomassa kauhusta ja kivusta. Mende kertoo kirjassaan, että osa heimon tytöistä kuoli ympärileikkauksen aiheuttamiin tulehduksiin ja jotkut nuoret naiset kuolivat synnytykseen ympärileikkauksen takia. Menden sisaren ensimmäinen lapsi kuoli ympärileikkauksen aiheuttamaan vaikeaan synnytykseen. Menden sisar oli tällöin noin 14-vuotias.
Mende aloitti kahdeksanvuotiaana valtion koulun. Koulun kaikki opettajat olivat arabeja. Jo ensimmäisen viikon jälkeen opettajat kielisivät oppilaita puhumasta omaa kieltää nubaa ja käyttämään vain arabiaa. Perusteluksi Mendelle sanottiin: "Nuba on tyhmä kieli koska kukaan ei ymmärrä sitä. Arabia on paljon parempi kieli." (s. 56) Jos lapset erehtyivät vastaamaan opettajalleen muulla kielellä kuin arabialla, heitä lyötiin. Koululaisille annettiin myös arabialaiset nimet ja he eivät saaneet käyttää koulussa muita nimiä. Myöhemmin he eivät myöskään saaneet keskustella keskenään muuten kuin arabiaksi. Jokaiselta luokalta värvättiin yksi luokkapoliisi, joka ilmoitti, jos lapset puhuivat muuta kuin arabiaa. Mende ymmärsi, että tapa, jolla arabiopettajat kohtelivat Nuba-lapsia, oli väärä: "He käyttäytyivät ikään kuin me emme olisi olleet yhtä hyviä ihmisiä kuin he." (s. 58)
Ryöstö
Mende kuuli lapsena tarinoita arabiryöstäjien, mujahidien, tekemistä ryöstöretkistä läheisiin kyliin. Ryöstöissä tapettiin raa'asti satoja tummia afrikkalaisia Nuba-heimolaisia. Kun Mende oli kolmetoistavuotias, arabit hyökkäsivät myös hänen kyläänsä. Kylän majat sytytettiin tuleen, monien miesten ja naisten kurkut leikattiin auki miekoilla ja kylän lapset ryöstettiin. Menden kuvaus ryöstöstä ja sen jälkeisestä ratsastusmatkasta oli karu ja julma. Mende kertoo kylän tuhosta seuraavasti: "Näin hyökkääjien leikkaavan ihmisten kurkkuja auki käyrien veitsien välähdellessä tulen valossa. En voi kuvata teille kaikkea sitä, mitä näimme juostessamme kylän läpi. Kenenkään ei pitäisi joutua todistamaan asioita, joita näin tuona yönä." (s. 11)
Mende kuvaa ryöstön jälkeistä hetkeä seuraavasti: "Mies, joka oli johtanut heitä, seisoi heidän edessään ja alkoi ärjyä komentoja. En kuullut tarkkaa mitä hän sanoi, mutta kaikki miehet vastasivat jymisevällä messuamisella: 'Allahu akbar! Allahu akbar! Allahu akbar!' Allah on suurin! -Allah on suurin! Allah on suurin!". (s. 103) Arabiryöstäjät raiskasivat matkan aikana useat ryöstetyt lapset. Mende oli tällöin kolmetoistavuotias ja suuri osa lapsista vielä nuorempia. Raiskaus oli erityisen kivuliasta tyttölapsille tehdyn ympärileikkauksen takia.
Orjuus
Ryöstön jälkeen lapset vietiin kaupunkiin sotilastukikohtaa, josta arabilainen orjakauppias, Abdul Assim, kävi ostamassa heidät. Assim oli kerännyt suuren omaisuuden orjakaupallaan. Matkasta Khartumissa Mende kirjoittaa kirjassaan: "Nyt minua kyyditsi kaupungin halki avopakettiauton lavalla arabimies, joka kohteli meitä kuin olisimme olleet vain viisi lehmää." (s. 113) Orjakauppias hankki orjia myytäväkseen. Hänellä itselläänkin oli orja. Tämä jo vuosikymmeniä orjana ollut nainen opasti lapsia seuraavasti: "Kun olin kymmenvuotias, hyvin pieni niin kuin sinä nyt, minut siepattiin ja tuotiin tänne, ja täällä olen ollut siitä lähtien. En tiedä, mitä muuta sanoisin. Voin sanoa vain, että ole kärsivällinen ja tee, mitä ikinä he käskevät sinun tehdä. Ellet tee niin, he lyövät sinua." (s. 123) "Minä en saa astua tämän talon ulkopuolella. Etkä sinäkään todennäköisesti saa astua emäntäsi talon ulkopuolelle." (s. 132)
Arabit kutsuivat näitä mustia afrikkalaisia, jotka he olivat kaapanneet, nimellä abda eli orja. Abdul Azzim myi Menden eteenpäin. Hän pohtii pakenemisen mahdollisuutta: "Halusin epätoivoisesti jäädä Ashan ja muiden tyttöjen seuraan. Koska en voinut, ajattelin, että yrittäisin paeta. Tiesin kuitenkin, että kaikki ovet olivat lukossa. Vaikka onnistuisinkin pääsemään ulos talosta, mitä sitten tekisin? Olisin pieni nubatyttö yksin tässä valtavassa arabikaupungissa, josta en tiennyt mitään ja jossa minulla ei ollut ystäviä." (s. 131)
Elämä orjana Sudanissa
Mende oli myyty arabirouvalle, jota Mende kutsui Rahab-rouvaksi. "Mende, sinä lähdet tämän rouvan mukaan", hän sanoi viitoitellen kohti erästä heistä. "Sinun pitää totella häntä, sillä hän on nyt sinun emäntäsi." (s. 135) "Ostoksilla" mukana olleet naiset keskustelivat orjista: "Tiedätkös, Rahab", yksi naisista sanoi, "kun Dhalia kuulee, että sinulla on tämä tyttö talossasi, hän tulee hyvin kateelliseksi. Hänen täytyy heti mennä hankkimaan samanlainen itselleenkin." (s. 137)
Menden emänsä esitteli häntä ylpeänä ystävättärilleen uutena orjanaan. "Sinä olet siis löytänyt itsellesi orjan", kuulin yhden naisista sanovan vaimealla äänellä. "Me haluasimme nähdä hänet. Missä hän on? Millainen hän on?" (s. 155) "'Hmmm... Sehän on ihmeellistä. Eikä sinun tarvitse maksaa hänelle mitään? Aina kun tarvitset häntä, hän on täällä? Niinkö se toimii? Hänellä ei ole vapaapäiviä tai jotain sellaista?' 'Ei', sanoi Rahab. 'Ei vapaapäiviä, ei lomia, ei palkkaa. Hän on aina täällä. Hän kuuluu minulle.'" (s. 156)
Menden uusi emäntä kutsui häntä halventavalla nimeltä "yebid", joka tarkoittaa "tyttö, joka ei ansaitse nimeä". Menden asuinpaikka oli pihan perällä oleva pieni lämmittämätön maja, jonka ovi lukittiin joka yö, jotta Mende ei pääsisi pakenemaan. Rahab-rouva opastaa Mendeä: "Sinä asut nyt täällä ja teet työtä minulle. Pysyt täällä koko loppuelämäsi. Ymmärrätkö?" (s. 141) Mende koki, että häntä kohdeltiin kuin koiraa. "Näin elämä jatkui - päivästä päivään samaa raadantaa, samaa jatkuvaa huonoa kohtelua. Päivät lomittuivat toisiinsa lähes huomaamattani."
Mende eristettiin talon ulkopuolisesta elämästä. Kun Mende keskusteli puutarhurin kanssa, puutarhuri sai potkut ja Mendeä ei päästetty enää puutarhaan. Mende koki paljon fyysistä väkivaltaa emäntänsä kohdalta: "Pääni nytkähti taaksepäin, kun hän tarttui hiuksiini ja antoi minulle kirvelevän korvapuustin. 'Malesh - olen pahoillani. Malesh - Rahab-rouva', itkin 'Anteeksi! Älkää lyökö minua enää.' Mutta hän löi, yhä uudelleen ja uudelleen." (s. 148)
Pahoinpitelyä
Rahab löi Mendeä viikoittain, jonkin vahingon tapahduttua tai täysin ilman syytä. Rahab saattoi antaa korvapuustin tai lyödä Mendeä sillä mikä hänen käteensä osui, harjalla, puupohjaisilla sandaaleilla tai vyöllä. Kerran Rahab löysi Menden laulamasta nebon kielistä laulua ja hakkasi häntä tämän seurauksena puutarhaletkulla. "Sinä, et opi käyttäytymään, ellei sinua piiskata. Jos koskaan enää teet jotain tällaista, otan oikean piiskan ja suomin sinua kuin aasia. Kuuletko? Sinä et ole yhtään aasia kummempi." (s. 162)
Kerran Mende tarjoili emäntänsä kutsuilla teetä ja Rahabin lapset kaatoivat hänet hyppynarulla, jolloin astiat rikkoontuivat. Rahab alkoi hakata Mendeä arabivieraidensa nähden. Hänen vieraansa yllyttivät Rahabia: "'Lyö häntä! Lyö!' hän huudahti.! Se on ainoa tapa. Näin hän muistaa, ettei tee sitä uudelleen.' ... Hänen suomiessaan minua naispuoliset vieraat taputtivat käsiään ja kuulin myös miesten naureskelevan. ... Mies heitti päätään taaksepäin ja purskahti nauruun. 'Tyttö ei ole sokea', hän hohotti, 'niin ehkäpä hän on vain typerä!' Ja kaikki muutkin purskahtivat nauruun." (s. 165)
Menden emäntä käytti vakavaa väkivaltaa mitättömistä asioista. Mende oli erehdyksissä paistanut kananmunat, vaikka Rahab oli pyytänyt haudutettuja munia. Tästä seurasi raivonpuuska ja rangaistus. "Ennen kuin ehdin reagoida, hän otti kiinni käsivarrestani. Toisella kädellä hän sieppasi paistinlastan paistinpannusta ja painoi polttavan kuuman metallin kyynärvarttani vasten. Kiehuvaa öljyä roiskui pitkin käsivarttani. ... Näin sanoen hän nykäisi lastan pois repäisten samalla mukaan kerroksen palannutta ihoa. Puristin tiukasti kyynärvarteni sisäpuolta ja luulin, että pyörtyisin kivusta." (s. 201) Mende joutui myös seksuaalisen ahdistelun uhriksi useiden isäntäväen miespuolisten vieraiden taholta.
Ei pakomahdollisuutta
Mendellä ei ollut pakomahdollisuuksia. "Vietin tuntikausia miettimässä pakenemista. Eräänä päivänä, kun olin tyhjentämässä likavesiä talon takana, näin rikkonaisen tuolin, joka lojui talon seinustalla. Kokeilin tuolia nähdäkseni, kestäisikö se painoni. Olin varsin hyvä kiipeämään ja ajattelin, että jos seisoisin tuolilla, saattaisin juuri ja juuri ylettyä taloa ympäröivän puutarhamuurin päälle. Silloin voisin hinata itseni ylös, pudottautua toiselle puolelle ja livahtaa tielle. Mutta mitä minä sitten tekisin? Olisin eksyksissä ja yksin keskellä Khartumia ympärillä pelkkiä arabeja. Kuka minua auttaisi? Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä varmemmin tiesin, että olisi toivotonta yrittää paeta yksi. Minä tarvitsin apua." (s. 150)
Mende teki töitä koko valveilla olonsa ajan joka päivän ja hänen oli kielletty menemästä talon ulkopuolelle. "'Sinä olet minun abdani!' hän kiljui. 'Äläkä väitä vastaan. Se tarkoittaa, että sinä pysyt tässä talossa ja teet, mitä minä sanon. Sinä teet työtä. Sinä et leiki. Onko selvä? Abda (suom. orja)!'" (s. 152)
"'Mitä sinä mietit, yebit? Ei, älä kerro, minä tiedän: sinä mietit karkaamista. Kerronpa sinulle, mitä sinulle tapahtuu, jos yrität karata. Minä käsken Abdul Azzimin ja hänen rosvojaan etsimään ja tappamaan vanhempasi. Ja kun sinut sitten on tuotu takaisin tänne, ajan hiuksesi pois ja ympärileikkaan sinut. Kaikki tietävät, että kaikki nubat ovat khuluf - että he ovat epäpuhtaita. Ja, että he ovat vääräuskoisia." Mende oli kuitenkin muslimi kuten Rahabkin.
Islam
Hänen emäntänsä Rahab ja hänen miehensä Mustafa olivat muslimeja. Mende kuvaa heitä: "Rahab ja Mustafa uskoivat olevansa oikein hyviä muslimeja. ... Rahabilla ja Mustafalla oli hyvin kauniit muslaiyat (rukousmatot) - pehmeät ja silkkiset monimutkaisin islamilaisin kuviomallein koristellut. Rahab kertoi minulle ylpeänä, että heidän muslaiyansa olivat peräisin niin kaukaa kuin islamin pyhimmästä maasta, Saudi-Arabiasta." ... "Aina ennen jokaista päivän viittä rukousta he kävivät läpi puhdistautumisrituaalin pesemällä käsivartensa, kasvonsa ja jalkansa. Sitten he kääntyivät kohti itää ja lausuivat rukouksensa hiljaisella äänellä ja hurskaasti." (s. 168)
Mende oli myös harras muslimi. Hän pyrki rukoilemaan viisi kertaa päivässä. Rahab yritti estää häntä: "'Et kai ole menossa rukoilemaan?' hän tiedusteli. 'Ei sinulla ole aikaa rukoilla. Ja mitä sitä paitsi luulet tekeväsi? Etkö tiedä, että islam ei ole sinun kaltaisiasi mustia ihmisiä varten?'" (s. 169)
Mende ihmetteli tätä: "Mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä selvemmin tajusin, että kaikki sortajani olivat olleet muslimeja. Ryöstäjät olivat kaikki huutaneet 'Allahu akbar' hyökätessään kyläämme. Orjakauppias Abdul Azzim oli myös ollut muslimi. Ja nyt Rahab ja hänen perheensä. Kaikki nämä ihmiset uskoivat olevansa hyviä muslimeja. Ja kuitenkin he olivat tappaneet ja raiskanneet ja kiduttaneet ja orjuuttaneet heimoni nubia, jotka hekin olivat muslimeja." (s. 170)
Vääristynyt maailmankuva
Menden menneisyyteen kuuluvat asiat oli karsittu täysin hänen elämästään. Vuodet orjana olivat muuttaneet hänen käsitystä itsestään ja maailmasta: "Olin alkanut uskoa, että nämä arabit olivat kaikkivoipia, että heillä oli jonkinlainen Allahilta saatu oikeus hallita meitä. Näin todisteita tästä jokapäiväisessä elämässäni Khartumissa. Olin alkanut uskoa, että tällainen maailma oli: arabit orjuuttivat mustia. Olin vakuuttunut siitä, että he olivat voittamattomia." (s. 187)
Mende oli kaapattu 12-vuotiaana ja 16-vuotiaana hänen identiteettinsä oli vääristynyt. "Kaikkien noiden vuosien aikana Rahab oli tuhonnut täysin käsitykseni omasta identiteetistäni ja omasta arvostani. Uskoin, ettei minulla enää arvoa ihmisenä. Pelkäsin häntä kuoliaakseni. Ja olin yhä pelkkä lapsi.
Muita orjia
Mende tapasi yllättäen tutun nuba-tytön, joka oli orjana Rahabin ystävättärellä. Hän sai kuulla tältä, Kumalilta, että hänen perheensä oli selvinnyt hengissä hyökkäyksestä. Vuosituhannen vaihtuessa Mende meni isäntäväkensä mukana suurelle retkelle puistoon Rahabin ja Mustafan ystäväperheiden kanssa. Näillä arabeilla oli mukanaan kymmenkunta mustaa nuorta tyttöä, jotka muistuttivat Mendeä hänen orjuutensa alkuajoita. Heidät oli myös ryöstetty väkivaltaisesti ja heitä pidettiin näiden varakkaiden arabien orjina. Mende arvioi, että puistossa olisi satoja hänen kaltaisia orjia, joilla oli samanlaisia kohtaloita kuin hänellä.
Lahjana sisarelle
Kun Mende oli ollut seitsemän vuotta orjana Rahabin talossa, hän sai kuulla, että Rahab lähettäisi hänet Englantiin, Lontooseen, sisarensa talouteen. Tällöin Mende oli 19-vuotias. Menden tilalle Rahab oli hankkimassa uutta orjaa Abdul Azzimilta. "'Onko Rahab myynyt minut sisarelleen?' mietin vihaisena. 'Vai onko Rahab vain antanut minut hänelle, kuin hyödyllisen lahjan.'" (s. 208) Viisumin Englantiin Mende sai 18. toukokuuta vuonna 2000.
Edellisenä päivänä ennen Menden lähtöä Abdul Azzim toi Rahabille uuden orjan. Orjan nimi oli Nanu. Hän oli myös nuba, mutta gwaliheimosta. Nanun tarina muistutti Menden elämää. Hänen isänsä oli kuollut sairauteen aiemmin ja hän asui kolmatta lasta odottavan äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Eräänä yönä arabiryöstäjät hyökkäsivät hänen kyläänsä, murhasivat hänen äitinsä viiltämällä kaulan auki ja halkaisemalla hänen kohtunsa. Nanu näki miten hänen äitinsä kuoli ja hän näki kohdusta ulosviilletyn vauvan veressä lattialla. Arabit sytyttivät heidän majansa palamaan ja hänen pikkuveljensä kuoli tulipalossa. Nanu pääsi palovammojen kanssa ulos majasta ja yritti paeta, mutta mujahidit ryöstivät hänet kotikylästään ja veivät hänet armeijan leiriin. Hänet raiskattiin useita kertoja matkan aikana. Nanu oli tällöin vähän yli 10 vuotta vanha.
Orjana Lontooseen Hananille
Mende saapui Lontooseen Rahabin sisaren luokse. Sisaren nimi oli Hanan ja hänen miehensä oli töissä Sudanin suurlähetystössä ja oli virkaatekevä suurlähettiläs Abdul Mahmoud Al Koronky. Hanan ja hänen miehensä olivat hurskaita muslimeja. Hanan käytti muslimien huivia kodin ulkopuolella.
Mendeä ei kohdeltu täällä yhtä väkivaltaisesti kuin Rahabin luona. Mutta hän joutui tekemään enemmän työtä. Talo oli suurempi ja töitä oli enemmän. Mende teki työtä seitsemän päivää viikossa aamu puoli seitsemästä myöhään iltaan. Mendellä ei ollut vapaapäiviä ja hän ei saanut poistua talosta. Talon ovia pidettiin lukittuna ja häntä kiellettiin ankarasti ottamasta yhteyttä keneenkään talon ulkopuolelle. Hanan otti Mendeltä pois hänen passinsa. Mende koki olevansa Lontoossakin Rahabin sisaren perheessä yhä Rahabin orja, joskin lainassa Hananilla. Hän koki olonsa vielä yksinäisemmäksi Hananin luona. Mende kärsi masennuksesta ja harkitsi itsemurhaa.
Hanan ja Al Koronky lähtivät käymään perheineen Sudanissa. Mende meni täksi ajaksi Hananin ystävän Omerin ja Madinan luo. Hanan kielsi Mendeä poistumasta Omerin talosta. Madina ja Omer olivat kuitenkin aidosti ystävällisiä ihmisiä. Mende sai nukkua heidän tyttärensä kanssa samassa huoneessa. Hänen ei tarvinnut työskennellä talossa. Vastoin Hananin käskyä Madina otti Menden mukaan puistoretkille ja vierailulle ystäviensä luo. Mende huomasi, että Lontoo ei ollutkaan vaarallinen ja väkivaltainen paikka, toisinkuin Hanan oli häntä pelotellut.
Kun Omer vei lauantaisin Menden siivoamaan Hananin tyhjää taloa, Omar jätti Menden taloon yksinään ja antoi tälle talon avaimen. Mendelle selvisi, että Omer ja Madina eivät tienneet hänen olevan Rahabin ja Hananin orja. Omer oli töissä Sudanin lähetystössä kuten Al Koronky. Kun Mende asui Omerin ja Madinan luona, Omer alkoi kysellä Menden töistä. Mende kertoi Omerille, että hän tekee jatkuvasti töitä eikä saa palkkaa. Omer ei kuitenkaan uskaltanut kysellä tarkemmin.
"Kun myöhemmin muistelin tätä, minusta tuntui, että Omer saattoi arvata todellisen tilanteeni. Hänhän oli kuitenkin sudanilainen, eikä orjuus ole harvinaista Sudanissa. Mutta ehkä hän ei halunnut tietää tarkemmin. Jos hän olisi saanut tietää totuuden minusta, hänen olisi ollut ilmoitettava siitä poliisille. Se olisi asettanut Omerin vastakkain ylemmässä asemassa olevan työtoverinsa kanssa. Tosiasiassa se olisi merkinnyt hänen diplomaatinuransa loppua." (s. 286)
Pako
Aika Omerin ja Madinan luona avasi kuitenkin Menden silmät. Hän huomasi, että Englannissa ei saanut pitää orjia. Mende päätti, että hänen oli paettava. Kun hän kävi Omerilla asumisensa aikana kaupassa, hän etsi sudanilaisia mustia. Lopulta hän löysi yhden eteläsudanilaisen miehen, joka tutustutti hänet kahteen nubaheimolaiseen, jotka asuivat Lontoossa. Yhdessä he suunnittelivat Menden paon. Mende ei halunnut Omerille ja Madinalle vaikeuksia, ja siksi hän suunnitteli pakenevansa, kun Al Koronky ja Hanan saapuisivat takaisin Lontooseen.
Mende pakeni kahden sudanilaisen nubaheimolaisen avustuksella 11. syyskuuta 2000. Pakenemisen jälkeen Mende pelkäsi, että hänet siepataan uudelleen. "Minun suhteeni Koronky oli kaikkivaltias. Hän oli hallitus ja hän oli laki. Saatoin yhä olla Rahabin orja, mutta Koronkyä pelkäsin, nyt kun olin päässyt pakoon. En voinut uskoa, että koskaan pääsisin hänen kynsistään." (s. 298)
Uhkauksia
Mende ja hänen pelastajansa saivat monia uhkauksia Sudanista. Mendeä uhkailtiin, että hänen perheenjäsenensä etsittäisiin käsiin ja heitettäisiin vankilaan. Myös Sudanin Lontoon-suurlähetöstä soiteltiin. "Tapahtumat huipentuivat siihen, että joukko sudanilaisia ministereitä puuttui asiaan ja yritti painostaa minut pakoon auttaneita henkilöitä lopettamaan suojelemiseni. Sitten perhe, jonka luona asuin, alkoi saada nimettömiä puheluita Sudanista. 'Me tiedämme, missä sukulaisenne asuvat', sanoi miesääni uhkaavasti, 'ja me tiedämme, mistä heidät löytää.'" (s. 304) Mende toteaa puheluiden jatkuneen kirjan kirjoittamisen päiviin saakka. Kaikki kirjassa mainitut lähetystön henkilöt ovat palanneet takaisin Sudaniin Englannista.
Mende sai puhelimella yhteyttä Sudanissa asuvaan perheeseensä. Perheelle oli valehdeltu Menden kohtalosta, mutta Mende sai selvitettyä oikeat tapahtumat. "Orjuusvuosieni painajainen ei siis päättynyt pakenemiseeni. Vain kärsimykseni luonne muuttui. Pakoni jälkeen en ollut enää kovinkaan huolissani omasta tulevaisuudestani tai turvallisuudestani. Sitä vastoin tunsin yhä enemmän huolta Sudanissa elävän perheeni sekä minut pakoon auttaneiden ja minulle vapauteni antaneiden ihmisten turvallisuudesta.
Uusi elämä
Vapautumisensa jälkeen Mende joutui opettelemaan kaikki elämisen taidot, elämään liittyvät normaalit asiat, joita hän ei ollut nuoruudessaan oppinut. Tähän asti joku oli aina päättänyt hänen elämästään. Mende joutui aikuisena opettelemaan tekemään itse päätöksensä. Vaikeinta Mendelle oli oppia olemaan pelkäämättä. Hän pelkäsi, että ne jotka olivat pitäneet häntä vankinaan, lähtisivät hänen peräänsä. Mende sai turvapaikkaoikeuden Englantiin 23. joulukuuta 2002.
Sudanin arabihallitus hyväksyy orjuuden
Sudanin arabihallitus on sekaantunut mukaan mustien afrikkalaisten orjuuttamiseen. Mendekin vietiin ryöstön jälkeen armeijan leiriin ja Mende lähetettiin Lontooseen sudanilaisen diplomaatin kotiin orjaksi.
Ensimmäisessä televisiohaastattelussaan Mende sanoi: "Haluan sanoa, että siellä (Sudanissa) esiintyy orjuutta juuri nyt, tällä hetkellä. Minä olen siitä esimerkki ja elävä todiste, ja se tapahtui minulle itselleni. Tiedän myös, että Sudanissa on yhä monia orjuudessa eläviä ihmisiä. Haluan, että ihmiset tajuavat tämän ja sen, että heidän on tehtävä jotain sen lopettamiseksi." (s. 318)
Kirjan kirjoittamisen aikoihin Mende käy koulua ja opiskelee englantia. Hän lentää ympäri maailmaa pitämässä orjuudenvastaisia puheenvuoroja kansainvälisissä konferensseissa. Kirjan toinen kirjoittaja Damien Lewis oli käynyt ennen Menden tapaamista tutustumassa Sudanin orjuuteen: "Ja kuitenkin todellisuus oli paljon pahempi kuin olisin voinut kuvitellakaan: jouduin todistamaan sanoinkuvaamattomia kauhuja. Näitä ihmisiä ei vain ostettu ja myyty; heitä siepattiin raaoissa hyökkäyksissä, joissa satoja teurastettiin, raiskattiin, kidutettiin ja pahoinpideltiin. Kokonaisia kyliä poltettiin maan tasalle, ja ihmiset paloivat hengiltä majojensa sisällä. Olin kohdannut todellisen elävän painajaisen." (s. 321)
"Arabiheimoista muodostetaan puolisotilaallisia, AK47-rynnäkkökiväärein aseistettuja joukkoja, joiden käsketään käydä jihadia eli pyhää sotaa Nubavuorten ja etelän mustia heimoja vastaan. Palkinnoksi teoistaan nämä arabiheimot saavat pitää sotasaaliin - naudat, vuohet ja orjiksi myytävät ihmiset." (s. 322)
Sudanin kansallinen laki kieltää orjuuden. Kuitenkin Sudanin nykyinen hallitus, Kansallinen islamilainen rintama (NIF) on sulkenut silmänsä siltä, mitä sen maassa tapahtuu. Käytännössä NIF antaa valtuudet ryöstöille ja orjakaupalle, sulkemalla silmänsä teoilta. Se ei tee mitään estääkseen jihad-joukkojen toimintaa tai rankaistakseen niitä.
Espanjan rasismin vastainen liitto (CECRA) myönsi vuonna 2002 Mendelle Kansainvälisen ihmisoikeuspalkinnon hänen rohkeudestaan kertoa tarinansa julkisesti kirjassaan.
keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2006
Marokko miehittää Länsi-Saharaa
Espanja luopui viimeisestä siirtomaastaan, Länsi-Saharasta, vuonna 1975. Marokko miehitti maan Espanjan lähdettyä. Länsi-Sahara julistautui itsenäiseksi demokraattiseksi arabitasavallaksi 1976. Miehitystä on jatkunut jo yli 30 vuotta. Länsi-Saharan pakolaishallitus toimii Tinfoufin leireillä Algeriassa. Maan vapautusliike Polisarion hallitsee maasta kolmasosa ja Marokkolaiset miehitysjoukot kaksi kolmasosaa. Marokko on rakentanut tälle rajalle muuriksi korkean hiekkavallin, jota vartioivat raskaasti aseistetut marokkolaiset miehitysjoukot. Muuri aitaa länsisaharalaiset kotimaastaan, ystävistään ja paimentolaiset laitumistaan.
Muuri on suurimpia ja vaietuimpia sotilaallisista linnoituksista maailmassa. Muurin pituus on 2 700 km ja sitä vartioi 160 000 sotilasta. Piikkilankaa muurin varrelle on vedetty 20 000 km ja muurin eteen on kylvetty miinakenttä. Viiden kilometrin välein muurissa on vartioasema, jonka takana on tykistöä, panssarivaunuja ja tutka-asemia. Miehitysmuurin ylläpitäminen maksaa Marokolle 1,5 – 2 miljoonaa euroa joka päivä.
YK on vaatinut kansanäänestystä alueen itsenäisyydestä Marokon arabi-hallitukselta jo 40 vuotta. YK, Afrikan maiden järjestö OAU ja Haagin kansainvälinen tuomioistuin ovat tuominneet miehityksen. Muurin ympärillä on käyty vaiettua sotaa, jota valtamedia ei tuo esille. Arabien miehitys Länsi-Saharassa ei saa mediassa tilaa. Sen sijaan palstatilaa ja ohjelmatunteja käytetään Lähi-idän tapahtumiin.
Puolet länsisaharalaisista odottaa pakolaisleireillä itsenäisyyttä. 200 000 – 250 000 näistä pakolaisista asuu Algerian pakolaisleirillä. Marokko on siirtänyt Länsi-Saharaan 400 000 marokkolaista siirtolaista. Näistä puolet on sotilaita ja puolet siirtolaisia.
Länsi-Sahara on pääasiassa aavikko. Maaperässä on hieman fosfaattia, öljyä ja uraania. Luonnonvarat ovat kuitenkin sen verran vähäiset, että ne eivät selitä Marokon miehitystä. Miehityksen syynä on kansallisylpeys ja ajatus suur-Marokosta. Marokko ei aio luopua Länsi-Saharan hallinnasta, vaikka maan itsenäisyyden on tunnustanut 80 valtiota.
Länsi-Saharan väestöstä 100 % on muslimeita. Marokon väestöstä 99,8 % on muslimeja.
Muuri on suurimpia ja vaietuimpia sotilaallisista linnoituksista maailmassa. Muurin pituus on 2 700 km ja sitä vartioi 160 000 sotilasta. Piikkilankaa muurin varrelle on vedetty 20 000 km ja muurin eteen on kylvetty miinakenttä. Viiden kilometrin välein muurissa on vartioasema, jonka takana on tykistöä, panssarivaunuja ja tutka-asemia. Miehitysmuurin ylläpitäminen maksaa Marokolle 1,5 – 2 miljoonaa euroa joka päivä.
YK on vaatinut kansanäänestystä alueen itsenäisyydestä Marokon arabi-hallitukselta jo 40 vuotta. YK, Afrikan maiden järjestö OAU ja Haagin kansainvälinen tuomioistuin ovat tuominneet miehityksen. Muurin ympärillä on käyty vaiettua sotaa, jota valtamedia ei tuo esille. Arabien miehitys Länsi-Saharassa ei saa mediassa tilaa. Sen sijaan palstatilaa ja ohjelmatunteja käytetään Lähi-idän tapahtumiin.
Puolet länsisaharalaisista odottaa pakolaisleireillä itsenäisyyttä. 200 000 – 250 000 näistä pakolaisista asuu Algerian pakolaisleirillä. Marokko on siirtänyt Länsi-Saharaan 400 000 marokkolaista siirtolaista. Näistä puolet on sotilaita ja puolet siirtolaisia.
Länsi-Sahara on pääasiassa aavikko. Maaperässä on hieman fosfaattia, öljyä ja uraania. Luonnonvarat ovat kuitenkin sen verran vähäiset, että ne eivät selitä Marokon miehitystä. Miehityksen syynä on kansallisylpeys ja ajatus suur-Marokosta. Marokko ei aio luopua Länsi-Saharan hallinnasta, vaikka maan itsenäisyyden on tunnustanut 80 valtiota.
Länsi-Saharan väestöstä 100 % on muslimeita. Marokon väestöstä 99,8 % on muslimeja.
sunnuntaina, maaliskuuta 12, 2006
Tästä puhtuaan - Kaltio-lehden sarjakuva
Oululainen pieni kulttuurilehti, Kaltio, antoi potkut päätoimittaja Jussi Vilkunalle, joka julkaisi Ville Rannan Muhammed-sarjakuvan. Sarjakuvan takia Oulun kaupunki perui piirtäjä Rannalta tilaamansa kuvituksen J. V. Snellmannin juhlakirjaa. Myöhemmin kaupungin Snellmann-työryhmä olisi ollut valmis perumaan päätöksensä, mutta Ranta ei enää suostunut tarjoukseen. Lehteä ja Oulun kaupunkia on syytetty ylireagoinnista ja Helsingin Sanomat ehdotti osapuolille hysteria palkintoa?
Ranta kristisoi omien sanojensa mukaan sarjakuvassaan Suomen ”pelkurihallituksen itsesensuuria ja alistumista tyhmyyden edessä”. Muutamaa päivää aiemmin pääministeri Matti Vanhanen oli esittänyt Suomen valtion virallisen anteeksipyynnön yksityisellä suomalaisella sivulla julkaistusta tanskalaisista pilakuvista Muhammedista. Rannan sarjakuva kritisoi suomalaista poliittista johtoa itsesensuurin ilmapiirin synnyttämisestä. Sarjakuvassa Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja Matti Vanhanen polttivat Tanskan lipun sanoutuakseen irti tanskalaisten ongelmista.
Onko Kaltio-lehti ja Oulun kaupunki huolissaan siitä, että eivät loukkaisi uskonnollisia tunteita vai onko kysymys pelosta ääri-islamilaisia kohtaan ja taipumista väkivallan vaatimuksen alle? Väkivaltaiset ääri-islamilaiset liikkeet rohkaistuvat toiminnassa, jos heidän vaatimuksiinsa suostutaan. Kärjistetysti sanottuna Kaltio-lehden ja Oulun kaupungin toiminta tukee ja rohkaisee tällaista väkivaltaista toimintaa.
Ääri-islamistit haluavat kuuliaisuutta omaa islamilaista arvomaailmaansa kohtaan kaikkialle maailmaan. Tähän arvomaailmaan liittyy suvaitsemattomuus ja suoranainen vaino toisinajattelijoita kohtaan. Onko islamin väkivaltainen liikehdintä onnistunut levittämään, tuomansa pelon kautta, omaa suvaitsemattomuuttaan länsimaihinkin? Kaltio-lehden tapauksessa kuvittaja menetti pelon synnyttämän ylireagoimisen takia toimeentuloaan.
Viimeaikaisessa kuohunnassa ei ole kysymys vain sananvapauden rajanvedoista vaan kysymys on myös siitä salliiko islam muita ajattelutapoja ja elämäntapoja ja salliiko islamilainen vakava uskonnollinen vakaumus muiden uskontojen tasavertaista harjoittamista. Useissa islamilaisissa maissa islamilaisen arvomaailman mukaista käyttäytymistä vaaditaan myös ei-muslimeilta. Esimerkiksi sianlihan myynti voi olla kiellettyä myös ei-muslimeilta. Onko mahdollista, että tulevaisuudessa mennään niinkin pitkälle, että jossakin Euroopan maassa kielletään sianlihan myynti muslimien loukkaantumisen takia?
Jälleen kärjistetysti voi sanoa, että tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että muiden uskontojen harjoittamista vaikeutetaan, jotta muslimit eivät loukkaantuisi. Näin on tehty käytännössä useissa muslimimaissa jo vuosisatojen ajan. Islamin sallima uskonnonvapaus tai sen puute on nähtävänä nykyisten islamilaisten maiden jokapäiväisessä elämässä.
Ranta kristisoi omien sanojensa mukaan sarjakuvassaan Suomen ”pelkurihallituksen itsesensuuria ja alistumista tyhmyyden edessä”. Muutamaa päivää aiemmin pääministeri Matti Vanhanen oli esittänyt Suomen valtion virallisen anteeksipyynnön yksityisellä suomalaisella sivulla julkaistusta tanskalaisista pilakuvista Muhammedista. Rannan sarjakuva kritisoi suomalaista poliittista johtoa itsesensuurin ilmapiirin synnyttämisestä. Sarjakuvassa Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja Matti Vanhanen polttivat Tanskan lipun sanoutuakseen irti tanskalaisten ongelmista.
Onko Kaltio-lehti ja Oulun kaupunki huolissaan siitä, että eivät loukkaisi uskonnollisia tunteita vai onko kysymys pelosta ääri-islamilaisia kohtaan ja taipumista väkivallan vaatimuksen alle? Väkivaltaiset ääri-islamilaiset liikkeet rohkaistuvat toiminnassa, jos heidän vaatimuksiinsa suostutaan. Kärjistetysti sanottuna Kaltio-lehden ja Oulun kaupungin toiminta tukee ja rohkaisee tällaista väkivaltaista toimintaa.
Ääri-islamistit haluavat kuuliaisuutta omaa islamilaista arvomaailmaansa kohtaan kaikkialle maailmaan. Tähän arvomaailmaan liittyy suvaitsemattomuus ja suoranainen vaino toisinajattelijoita kohtaan. Onko islamin väkivaltainen liikehdintä onnistunut levittämään, tuomansa pelon kautta, omaa suvaitsemattomuuttaan länsimaihinkin? Kaltio-lehden tapauksessa kuvittaja menetti pelon synnyttämän ylireagoimisen takia toimeentuloaan.
Viimeaikaisessa kuohunnassa ei ole kysymys vain sananvapauden rajanvedoista vaan kysymys on myös siitä salliiko islam muita ajattelutapoja ja elämäntapoja ja salliiko islamilainen vakava uskonnollinen vakaumus muiden uskontojen tasavertaista harjoittamista. Useissa islamilaisissa maissa islamilaisen arvomaailman mukaista käyttäytymistä vaaditaan myös ei-muslimeilta. Esimerkiksi sianlihan myynti voi olla kiellettyä myös ei-muslimeilta. Onko mahdollista, että tulevaisuudessa mennään niinkin pitkälle, että jossakin Euroopan maassa kielletään sianlihan myynti muslimien loukkaantumisen takia?
Jälleen kärjistetysti voi sanoa, että tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että muiden uskontojen harjoittamista vaikeutetaan, jotta muslimit eivät loukkaantuisi. Näin on tehty käytännössä useissa muslimimaissa jo vuosisatojen ajan. Islamin sallima uskonnonvapaus tai sen puute on nähtävänä nykyisten islamilaisten maiden jokapäiväisessä elämässä.
lauantaina, maaliskuuta 04, 2006
Marokon miehitys Länsi-Saharassa on kestänyt 30 vuotta
Länsi-Sahara on tuntematon maa Suomessa. Maa sijaitsee Afrikan länsireunalla ja on pinta-alaltaan lähes Suomen kokoinen. Länsi-Sahara sai itsenäisyyden Espanjasta 1976. Marokko miehitti maan heti kun Espanja jätti sen 1975. Valtaosa Länsi-Saharan kansasta elää Algeriassa pakolaisleireillä. YK vaati miehityksen jälkeen pikaista kansanäänestystä maan itsenäisyydestä, mutta Marokko on onnistunut lykkäämään äänestystä jo 30 vuotta.
YK:n ja Afrikan unionin tuomiosta huolimatta Marokko pitää kiinni Länsi-Saharasta ja sen luonnonvaroista. Lisäksi Marokko on kansoittanut maan onnistuneesti marokkolaisilla siirtolaisilla. Varmuuden vuoksi Marokko on ympäröinyt Länsi-Saharan 2500 km miinoitetulla hiekkavallilla. Vallilla Marokko haluaa estää vapautusliikkeen Polisarion toiminnan.
Länsi-Sahara juhlii vuonna 2006 kuitenkin ensimmäistä kertaa itsenäisyyttä. Marokko pidättää saharalaisaktivisteja ja estää ulkopuolisten pääsyn alueella vastauksena juhlinnalle. Tämä laiton miehitys saa valitettavan vähän huomiota maailman tiedotusvälineissä.
YK:n ja Afrikan unionin tuomiosta huolimatta Marokko pitää kiinni Länsi-Saharasta ja sen luonnonvaroista. Lisäksi Marokko on kansoittanut maan onnistuneesti marokkolaisilla siirtolaisilla. Varmuuden vuoksi Marokko on ympäröinyt Länsi-Saharan 2500 km miinoitetulla hiekkavallilla. Vallilla Marokko haluaa estää vapautusliikkeen Polisarion toiminnan.
Länsi-Sahara juhlii vuonna 2006 kuitenkin ensimmäistä kertaa itsenäisyyttä. Marokko pidättää saharalaisaktivisteja ja estää ulkopuolisten pääsyn alueella vastauksena juhlinnalle. Tämä laiton miehitys saa valitettavan vähän huomiota maailman tiedotusvälineissä.
sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006
Ateistinen kommunismi
Euroopan neuvosto hyväksyi julistuksen: ”Neuvosto tuomitsee voimakkaasti totalitaaristen kommunististen hallintojen suorittamat massiiviset ihmisoikeusrikkomukset ja ilmaisee sympatiaa, ymmärrystä ja tunnustusta näiden rikosten uhreille.” Julistus hyväksyttiin 25.1.2006. Julistus oli historiallinen. Sillä julistuksessa sanotaan ensi kertaa yksiselitteisesti ateististen kommunististen valtioiden hallitusten syyllistyneen vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Hämmästykseksi suomalainen Sdp:n kansanedustaja Mikko Elo vastusti Euroopan Neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa päätöslauselmaa. On kuitenkin välttämätöntä, että kaikki räikeät ihmisoikeusrikkomukset poliittisesta tilanteesta, maasta ja tekijästä riippumatta tuomitaan ehdottomasti.
Jos ateistisen kommunismin rikokset jätettäisiin tuomitsematta, niin se antaisi kuvat, että on olemassa ideologioita tai syitä, joiden takia perusoikeuksia voidaan loukata. Kuitenkin missään oloissa ei ole niin ylevää päämäärää, että se pyhittäisi kaikki keinot. Mikään aate tai uskonto ei oikeuta ihmisen sortoon.
Pohjois-Koreassa, Kiinassa, Valko-Venäjällä, Vietnamissa ja Kuubassa on vielä kommunistiset hallinnot. Näissä maissa ja varsinkin ateistisessa Pohjois-Koreassa kuolee ihmisiä kommunistisen diktatuurin sorron takia. Kommunismi ei ole vielä kuollut. Voidaan myös kysyä, missä ovat ihmisoikeustaistelijoiden ja rauhanpuolustajien mielenosoitukset ja toiminta sorrettujen pohjoiskorealaisten puolesta?
Suomessa oli aina 1980-luvun alkuun asti kiellettyä arvostella kommunismin ihmisoikeusrikkomuksia. Tämä sama itsesuomettuminen näkyy vieläkin vähättelevänä asenteena kommunismin aiheuttamaan sortoon.
Eurooppa on oikein ja oikeudenmukaisesti selkeästi tuominnut ja ottanut selkeän pesäeron fasististen yhteiskuntien rikkomuksiin. Katolinen kirkko on edellisen Paavin suulla pyytänyt anteeksi keskiajan katolisen kirkon sortoa. Sama anteeksipyyntö ja pesäero on tehtävä myös kommunististen yhteiskuntien rikkomusten kanssa. On aina tärkeää tulevaisuuden kannalta tuoda rikkomukset esille, tuomita ne ja erottautua niistä. Tällöin on suurempi toivo siitä, että tulevat sukupolvet eivät tee samoja erehdyksiä.
Suomen poliittinen johto, erityisesti ulkoministeri ja presidentti, voisivat ottaa aktiivisemman asenteen Pohjois-Korean, Kiinan, Vietnamin, Valko-Venäjän ja Kuuban ihmisoikeustilanteeseen ja demokratian puutteeseen. Kouluissa kommunismin ihmisoikeusrikkomuksia pitäisi käsitellä yhtä kattavasti kuin on tehty fasismin rikkomusten kohdalla.
On aina myös muistettava, että kommunismin yksi tärkeistä aatteista on ateismi. Kommunismin synkkä historia on samalla myös ateismin historiaa.
Hämmästykseksi suomalainen Sdp:n kansanedustaja Mikko Elo vastusti Euroopan Neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa päätöslauselmaa. On kuitenkin välttämätöntä, että kaikki räikeät ihmisoikeusrikkomukset poliittisesta tilanteesta, maasta ja tekijästä riippumatta tuomitaan ehdottomasti.
Jos ateistisen kommunismin rikokset jätettäisiin tuomitsematta, niin se antaisi kuvat, että on olemassa ideologioita tai syitä, joiden takia perusoikeuksia voidaan loukata. Kuitenkin missään oloissa ei ole niin ylevää päämäärää, että se pyhittäisi kaikki keinot. Mikään aate tai uskonto ei oikeuta ihmisen sortoon.
Pohjois-Koreassa, Kiinassa, Valko-Venäjällä, Vietnamissa ja Kuubassa on vielä kommunistiset hallinnot. Näissä maissa ja varsinkin ateistisessa Pohjois-Koreassa kuolee ihmisiä kommunistisen diktatuurin sorron takia. Kommunismi ei ole vielä kuollut. Voidaan myös kysyä, missä ovat ihmisoikeustaistelijoiden ja rauhanpuolustajien mielenosoitukset ja toiminta sorrettujen pohjoiskorealaisten puolesta?
Suomessa oli aina 1980-luvun alkuun asti kiellettyä arvostella kommunismin ihmisoikeusrikkomuksia. Tämä sama itsesuomettuminen näkyy vieläkin vähättelevänä asenteena kommunismin aiheuttamaan sortoon.
Eurooppa on oikein ja oikeudenmukaisesti selkeästi tuominnut ja ottanut selkeän pesäeron fasististen yhteiskuntien rikkomuksiin. Katolinen kirkko on edellisen Paavin suulla pyytänyt anteeksi keskiajan katolisen kirkon sortoa. Sama anteeksipyyntö ja pesäero on tehtävä myös kommunististen yhteiskuntien rikkomusten kanssa. On aina tärkeää tulevaisuuden kannalta tuoda rikkomukset esille, tuomita ne ja erottautua niistä. Tällöin on suurempi toivo siitä, että tulevat sukupolvet eivät tee samoja erehdyksiä.
Suomen poliittinen johto, erityisesti ulkoministeri ja presidentti, voisivat ottaa aktiivisemman asenteen Pohjois-Korean, Kiinan, Vietnamin, Valko-Venäjän ja Kuuban ihmisoikeustilanteeseen ja demokratian puutteeseen. Kouluissa kommunismin ihmisoikeusrikkomuksia pitäisi käsitellä yhtä kattavasti kuin on tehty fasismin rikkomusten kohdalla.
On aina myös muistettava, että kommunismin yksi tärkeistä aatteista on ateismi. Kommunismin synkkä historia on samalla myös ateismin historiaa.
tiistaina, helmikuuta 21, 2006
Eurooppa on islamilaistumassa
Euroopan väkiluku tulee arvioiden mukaan laskemaan 10 vuoden aikana 3,5 %. YK:n väestörahaston mukaan EU tarvitsee vuosittain noin miljoona ulkopuolista muuttajaa, jotta väkiluku pysyisi samana. Huoltosuhteen säilymiseksi nykyisellään tarvittaisiin 14 miljoonaan siirtolaista joka vuosi.
Tämä maahanmuuttajien määrä aiheuttaisi sosiaalisen ja poliittisen katastrofin. Muun väestön vähentyessä muslimien määrä Euroopassa kaksinkertaistuisi vuoteen 2015. Euroopan muslimit tulevat enimmäkseen Turkista, Pohjois-Afrikasta, Lähi- ja Keski-idästä sekä Etelä-Aasiasta. Islamilla on sen negatiivisesta käyttäytymisestä huolimatta myös vetovoimaa. Esimerkiksi USA:ssa islam on nopeiden kasvava uskonto.
Maahanmuutto, korkea syntyvyys ja käännynnäisyys islamilaistavat Eurooppaa vauhdilla. Amerikkalainen islamisti Bernard Lewis ennustaa Euroopassa olevan muslimienemmistö tämän vuosisadan lopussa. Tällöin hänen mukaansa Euroopasta tulee osa arabimaailman länttä.
EU väestöstä vuonna 2006 noin 4 % on muslimeja. Ranskassa heitä on 5 miljoonaa eli noin 10 % väestöstä, Saksassa 4 milj., Britanniassa 1,6 milj., Italiassa 1 milj. ja Hollannissa 0,9 milj. Jos Turkki liittyy EU:hun, niin muslimien määrä EU:ssa ja sen päätöksen teossa lisääntyy 70 miljoonalla.
Yhtenä ongelmana on maahanmuuton nopeus. Islamilaisten hitaus ja haluttomuus integroitua eurooppalaiseen yhteiskuntaan yhdessä heihin kohdistuvan syrjinnän kanssa tekevät musliyhteisöistä eristäytyviä. Viime syksyn mellakat Ranskassa on varottava esimerkki tästä eristäytymisestä.
Eurooppa tarvitsee harkittua maahanmuuttopolitiikkaa. Yhteiskunnan ja yksilöihmisten on huolehdittava, että muslimit eivät eristäydy omiksi suljetuiksi yhteisöikseen. Lisäksi ääri-islamilaisten uskonnollisten johtajien muutto Eurooppaan on estettävä.
Lähde: Suomen Kuvalehti 7/06
Tämä maahanmuuttajien määrä aiheuttaisi sosiaalisen ja poliittisen katastrofin. Muun väestön vähentyessä muslimien määrä Euroopassa kaksinkertaistuisi vuoteen 2015. Euroopan muslimit tulevat enimmäkseen Turkista, Pohjois-Afrikasta, Lähi- ja Keski-idästä sekä Etelä-Aasiasta. Islamilla on sen negatiivisesta käyttäytymisestä huolimatta myös vetovoimaa. Esimerkiksi USA:ssa islam on nopeiden kasvava uskonto.
Maahanmuutto, korkea syntyvyys ja käännynnäisyys islamilaistavat Eurooppaa vauhdilla. Amerikkalainen islamisti Bernard Lewis ennustaa Euroopassa olevan muslimienemmistö tämän vuosisadan lopussa. Tällöin hänen mukaansa Euroopasta tulee osa arabimaailman länttä.
EU väestöstä vuonna 2006 noin 4 % on muslimeja. Ranskassa heitä on 5 miljoonaa eli noin 10 % väestöstä, Saksassa 4 milj., Britanniassa 1,6 milj., Italiassa 1 milj. ja Hollannissa 0,9 milj. Jos Turkki liittyy EU:hun, niin muslimien määrä EU:ssa ja sen päätöksen teossa lisääntyy 70 miljoonalla.
Yhtenä ongelmana on maahanmuuton nopeus. Islamilaisten hitaus ja haluttomuus integroitua eurooppalaiseen yhteiskuntaan yhdessä heihin kohdistuvan syrjinnän kanssa tekevät musliyhteisöistä eristäytyviä. Viime syksyn mellakat Ranskassa on varottava esimerkki tästä eristäytymisestä.
Eurooppa tarvitsee harkittua maahanmuuttopolitiikkaa. Yhteiskunnan ja yksilöihmisten on huolehdittava, että muslimit eivät eristäydy omiksi suljetuiksi yhteisöikseen. Lisäksi ääri-islamilaisten uskonnollisten johtajien muutto Eurooppaan on estettävä.
Lähde: Suomen Kuvalehti 7/06
Tutkimus Britannian muslimien asenteista
Vuonna 2005 Daily Telegraph -lehti teki mielipidemittauksen Britannian muslimien keskuudessa. Mittauksen tulokset olivat hämmentäviä. Niiden mukaan 32 % brittimuslimeista pitää länsimaista yhteiskuntaa rappeutuneen, 16 % ei tunne mitään lojaalisuutta Britanniaa kohtaan, 24 % sympatisoi itsemurhapommittajia ja 6 % pitää pommeja oikeutettuina.
Lähde: Seura-lehti, 5.8.05
lauantaina, tammikuuta 28, 2006
Islam Euroopassa, Tanska
Islam tanskassa.
Saako Mohammedia pilkata? Vuoden 2005 syksyllä Tanskassa islamia käsittelevään lastenkirjaan ei löytynyt piirtäjää, joka olisi piirtänyt islamin profeetta Muhammedista kuvaa. Tapauksen johdosta Jyllands-Postenin toimittajat päättivät herättää aiheesta keskustelun ja julkaisivat sarjan Muhammedia esittäviä pilapiirroksia.
Tanskan islamilaiset suuttuivat pilapiirroksista ja vaativat anteeksipyyntöä. Lehden kulttuuriosaston johtajan mukaan Tanskassa on lupa irviä yhtä lailla uskonnollisia henkilöitä kuin politiikkoja. Kulttuuriosaston johtaja sanoo: ” Muslimit vaativat anteeksipyyntöä, mutta eivät he itse asiassa sitä halua, vaan kuuliaisuutta”.
Hänen mukaansa Euroopan on vallannut itsesensuuri, jonka taustalla on pelko. Hollantilaisohjaaja Theo van Goghin taannoisen murhan jälkeen lehdet, museot ja kustantajat pelkäävät esittää kriittisiä näkemyksiä islamista.
Kiista laajeni ulkopoliittiseksi kun 11 arabimaata Egyptin johdolla pyysi Tanskan pääministeriä Rasmussenia vaatimaan lehdeltä anteeksipyyntöä. Rasmussen vastasi, ettei hallitus rajoita tanskalaisten perusoikeuksia, joista sanavapaus on yksi tärkeimmistä. Tanskan muslimiyhteisö on raivoissaan Jyllands-postenilla ja Aarhusissa muslimien protestit johtivat mellakoihin.
Edellisenä vuonna, 2004, Tanskan hallitus kiristi maahanmuuttosäädöksiä torjuakseen radikaali-islamia. Maahan muuttavien islamilaisten opettajien pitää todistaa, että heillä on tehtävään soveltuva koulutus. Uskonnollisten johtajien on todistettava, että he ovat taloudellisesti riippumattomia.
Tanskan hallituksen mukaan radikaalia islamia tunnustavat opettajat hankaloittavat muslimien sopeutumista tanskalaiseen yhteiskuntaan vaatimalla naisia pitämään huivia ja tukemalla tyttöjen ympärileikkausta.
Tanskalainen islam-tutkija Tim Jensen sanoo, että Tanskan muslimiryhmissä kytee uskonnollisen vihan merkkejä. Pari tanskalaista yliopistoa on aloittanut poliisin kanssa, jolla estetään fanaattisten muslimiryhmien värväystyön opiskelijoiden parissa. Tanskan syyttäjävirasto suunnittelee ääri-islamilaisen Hizb ut Tahrir –järjestön toiminnan kieltämistä.
Tanskassa islam on toiseksi suurin uskontokunta luterilaisuuden jälkeen. Muslimeja maassa on 3 %.
Saako Mohammedia pilkata? Vuoden 2005 syksyllä Tanskassa islamia käsittelevään lastenkirjaan ei löytynyt piirtäjää, joka olisi piirtänyt islamin profeetta Muhammedista kuvaa. Tapauksen johdosta Jyllands-Postenin toimittajat päättivät herättää aiheesta keskustelun ja julkaisivat sarjan Muhammedia esittäviä pilapiirroksia.
Tanskan islamilaiset suuttuivat pilapiirroksista ja vaativat anteeksipyyntöä. Lehden kulttuuriosaston johtajan mukaan Tanskassa on lupa irviä yhtä lailla uskonnollisia henkilöitä kuin politiikkoja. Kulttuuriosaston johtaja sanoo: ” Muslimit vaativat anteeksipyyntöä, mutta eivät he itse asiassa sitä halua, vaan kuuliaisuutta”.
Hänen mukaansa Euroopan on vallannut itsesensuuri, jonka taustalla on pelko. Hollantilaisohjaaja Theo van Goghin taannoisen murhan jälkeen lehdet, museot ja kustantajat pelkäävät esittää kriittisiä näkemyksiä islamista.
Kiista laajeni ulkopoliittiseksi kun 11 arabimaata Egyptin johdolla pyysi Tanskan pääministeriä Rasmussenia vaatimaan lehdeltä anteeksipyyntöä. Rasmussen vastasi, ettei hallitus rajoita tanskalaisten perusoikeuksia, joista sanavapaus on yksi tärkeimmistä. Tanskan muslimiyhteisö on raivoissaan Jyllands-postenilla ja Aarhusissa muslimien protestit johtivat mellakoihin.
Edellisenä vuonna, 2004, Tanskan hallitus kiristi maahanmuuttosäädöksiä torjuakseen radikaali-islamia. Maahan muuttavien islamilaisten opettajien pitää todistaa, että heillä on tehtävään soveltuva koulutus. Uskonnollisten johtajien on todistettava, että he ovat taloudellisesti riippumattomia.
Tanskan hallituksen mukaan radikaalia islamia tunnustavat opettajat hankaloittavat muslimien sopeutumista tanskalaiseen yhteiskuntaan vaatimalla naisia pitämään huivia ja tukemalla tyttöjen ympärileikkausta.
Tanskalainen islam-tutkija Tim Jensen sanoo, että Tanskan muslimiryhmissä kytee uskonnollisen vihan merkkejä. Pari tanskalaista yliopistoa on aloittanut poliisin kanssa, jolla estetään fanaattisten muslimiryhmien värväystyön opiskelijoiden parissa. Tanskan syyttäjävirasto suunnittelee ääri-islamilaisen Hizb ut Tahrir –järjestön toiminnan kieltämistä.
Tanskassa islam on toiseksi suurin uskontokunta luterilaisuuden jälkeen. Muslimeja maassa on 3 %.
maanantaina, tammikuuta 09, 2006
Erkki Toivanen kirkkojen asialla
Kotiliesi lehden numerossa 9 / 2005 tunnettu kirjeenvaihtaja Erkki toivanen kirjoittaa marttyyrien kirkosta. Toivanen ei käsittele kirkon varhaista historiaa, vaan nykyaikaa. Toivanen kirjoittaa: "Uskontoon perustuva väkivalta uhkaa arviolta 200 miljoonaa kristittyä, toiset 350 miljoonaa joutuu alistumaan lakisääteiseen syrjintää." Toivanen nostaa esille myös Kirkkojen maailmanneuvoston YK:n ihmisoikeuskomissiolle luvuttaman raportin: "Kristityt ovat tällä hetkellä suurin ihmisryhmä, jolta on riistetty ihmisoikeudet tai kansalaisvapaudet uskonnon perusteella."
Toivanen nostaa esimerkiksi Egyptin koptikirkon. Kopteja oli Egyptissä jo tuhat vuotta ennen kuin islam tuli sinne. Toivasen mukaan koptikristityillä ei ole pääsyä Egyptin yliopistoihin eikä johtaviin asemiin valtion viroissa. Toivanen kertoo myös Saudi-Arabiasta, jossa ei suvaita kirkkoja eikä jumalanpalveluksia. Raamattu ja joulukorttikin on kielletty. Maan kansalaisoikeudet kuuluvat vain muslimeille. "Jos saudi-arabi kääntyisi kristinuskoon, hänen tuomittaisiin rikoksesta vankeuteen."
"Pakistanin viisi miljoonaa kristittyä elävät toisen luokan kansalaisina? He eivät kelpaa oikeudessa todistajiksi islaminuskoisia vastaan." "Pohjois-Nigeriassa käydyssä uskonsodassa kymmenettuhannet kristityt ovat menettäneet henkensä? Siellä kristittyjen koulutyttöjen on hunnuttauduttava ja perheiden alistuttava noudattamaan koraanin shari'a-lakeja." "Molukeilla on murhattu tuhansia kristittyjä osana Indonesian islamisointiohjelmaa." "Sri Lankan buddhalaiset tuikkasivat viime vuonna 44 kirkkoa tuleen ja pakottivat toiset 140 sulkemaan ovansa." "Pohjois-Koreassa kristittyjä on tiettävästi käytetty koekaniineina kehitettäessa kemiallisia aseita. " Muun muassa nämä esimerkit Erkki Toivanen luettelee artikkelissaan.
Lopuksi Erkki Toivanen kirjoittaa: "Kristityt näyttävät kavahtavan ajatustakin, että toiselta uskonnolta tulisi voida edellyttää samaa suvaitsevaisuutta, jota he itse pyrkivät noudattamaan. Entä sitten, kun vaino siirtyy 'kehitysmaista' kotipiiriin?"
Lähde: Kotiliesi nro 9, 2005, s. 130.
Toivanen nostaa esimerkiksi Egyptin koptikirkon. Kopteja oli Egyptissä jo tuhat vuotta ennen kuin islam tuli sinne. Toivasen mukaan koptikristityillä ei ole pääsyä Egyptin yliopistoihin eikä johtaviin asemiin valtion viroissa. Toivanen kertoo myös Saudi-Arabiasta, jossa ei suvaita kirkkoja eikä jumalanpalveluksia. Raamattu ja joulukorttikin on kielletty. Maan kansalaisoikeudet kuuluvat vain muslimeille. "Jos saudi-arabi kääntyisi kristinuskoon, hänen tuomittaisiin rikoksesta vankeuteen."
"Pakistanin viisi miljoonaa kristittyä elävät toisen luokan kansalaisina? He eivät kelpaa oikeudessa todistajiksi islaminuskoisia vastaan." "Pohjois-Nigeriassa käydyssä uskonsodassa kymmenettuhannet kristityt ovat menettäneet henkensä? Siellä kristittyjen koulutyttöjen on hunnuttauduttava ja perheiden alistuttava noudattamaan koraanin shari'a-lakeja." "Molukeilla on murhattu tuhansia kristittyjä osana Indonesian islamisointiohjelmaa." "Sri Lankan buddhalaiset tuikkasivat viime vuonna 44 kirkkoa tuleen ja pakottivat toiset 140 sulkemaan ovansa." "Pohjois-Koreassa kristittyjä on tiettävästi käytetty koekaniineina kehitettäessa kemiallisia aseita. " Muun muassa nämä esimerkit Erkki Toivanen luettelee artikkelissaan.
Lopuksi Erkki Toivanen kirjoittaa: "Kristityt näyttävät kavahtavan ajatustakin, että toiselta uskonnolta tulisi voida edellyttää samaa suvaitsevaisuutta, jota he itse pyrkivät noudattamaan. Entä sitten, kun vaino siirtyy 'kehitysmaista' kotipiiriin?"
Lähde: Kotiliesi nro 9, 2005, s. 130.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)