lauantaina, tammikuuta 28, 2006

Islam Euroopassa, Tanska

Islam tanskassa.

Saako Mohammedia pilkata? Vuoden 2005 syksyllä Tanskassa islamia käsittelevään lastenkirjaan ei löytynyt piirtäjää, joka olisi piirtänyt islamin profeetta Muhammedista kuvaa. Tapauksen johdosta Jyllands-Postenin toimittajat päättivät herättää aiheesta keskustelun ja julkaisivat sarjan Muhammedia esittäviä pilapiirroksia.

Tanskan islamilaiset suuttuivat pilapiirroksista ja vaativat anteeksipyyntöä. Lehden kulttuuriosaston johtajan mukaan Tanskassa on lupa irviä yhtä lailla uskonnollisia henkilöitä kuin politiikkoja. Kulttuuriosaston johtaja sanoo: ” Muslimit vaativat anteeksipyyntöä, mutta eivät he itse asiassa sitä halua, vaan kuuliaisuutta”.

Hänen mukaansa Euroopan on vallannut itsesensuuri, jonka taustalla on pelko. Hollantilaisohjaaja Theo van Goghin taannoisen murhan jälkeen lehdet, museot ja kustantajat pelkäävät esittää kriittisiä näkemyksiä islamista.

Kiista laajeni ulkopoliittiseksi kun 11 arabimaata Egyptin johdolla pyysi Tanskan pääministeriä Rasmussenia vaatimaan lehdeltä anteeksipyyntöä. Rasmussen vastasi, ettei hallitus rajoita tanskalaisten perusoikeuksia, joista sanavapaus on yksi tärkeimmistä. Tanskan muslimiyhteisö on raivoissaan Jyllands-postenilla ja Aarhusissa muslimien protestit johtivat mellakoihin.

Edellisenä vuonna, 2004, Tanskan hallitus kiristi maahanmuuttosäädöksiä torjuakseen radikaali-islamia. Maahan muuttavien islamilaisten opettajien pitää todistaa, että heillä on tehtävään soveltuva koulutus. Uskonnollisten johtajien on todistettava, että he ovat taloudellisesti riippumattomia.

Tanskan hallituksen mukaan radikaalia islamia tunnustavat opettajat hankaloittavat muslimien sopeutumista tanskalaiseen yhteiskuntaan vaatimalla naisia pitämään huivia ja tukemalla tyttöjen ympärileikkausta.

Tanskalainen islam-tutkija Tim Jensen sanoo, että Tanskan muslimiryhmissä kytee uskonnollisen vihan merkkejä. Pari tanskalaista yliopistoa on aloittanut poliisin kanssa, jolla estetään fanaattisten muslimiryhmien värväystyön opiskelijoiden parissa. Tanskan syyttäjävirasto suunnittelee ääri-islamilaisen Hizb ut Tahrir –järjestön toiminnan kieltämistä.

Tanskassa islam on toiseksi suurin uskontokunta luterilaisuuden jälkeen. Muslimeja maassa on 3 %.

6 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Tanskahan ei tosiaan ole muutenkaan maailman islamystävällisin maa. Jo kuningattaren komentti vahvistaa asian. http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2005/04/15/wqueen15.xml

Anonyymi kirjoitti...

Selkeästi missä islamilaiset ovat he haluavat ottaa uskonnollisen ja poliittisen vallan. Islamilaiset käyttävät länsimaista demokratiaa hyväkseen ja samalla sortavat omissa maissaa, jossa he ovat enemmistössä muita uskontoja ja ajatustapoja. Euroopassa on jo vallalla islamin pelko tiedotusvälineissä. Islamin tekemiä tekoja ei uskalleta nimetä todellisilla nimillä. Muslimien eurooppaan muuttoa pitäisi rajoittaa tai tämä maanosa on pulassa tulevaisuudessa. Jos et usko, niin näet sen tulevaisuudessa. Haluasitko elää sharia-lain alaisuudessa?

Anonyymi kirjoitti...

Kuningatar Margrethe II puhuu asiaa. Häntä kannattaa kuunnella.

Tapio Kotkavuori kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu.

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Sanan ja lehdistön vapaus ei tarkoita sitä, että saa vapaasti loukata toisen "pyhimpiä" tunteita, olipa kyseessä kristitty, juutalainen, muslmin tai buddhalainen tai ateisti. Ja tehtiinpä se tekstissä tai kuvissa. Itseasiassa kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Pilkka voi osua omaan nilkkaan. kulttuurien ja uskontojen ja maailmankatsomusten välinen dialogi on ainoa mahdollisuutemme, eikä sitä edistetä pilkkakuvilla.

George Blocker kirjoitti...

Totta on, että toisen tunteita ei saisia tahallaan pilkata, mutta tunteiden loukkaantuminen ei oikeuta väkivaltaa yksilöihmisen eikä kansanryhmien taholta. Samalla voisi todeta, että islamkaan ei paljon edistä dialogia vainoamalla ei-muslimeja kaikkialla, missä se on enemmistöuskontona. Kysymys ei ollut pelkästään loukkaantumisesta, vaan tanskalaiset tarjosivat islamin ääriaineksille mainion tilaisuuden nostattaa väkivaltaa ja uskonnolista kiihkoa.