keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Eurooppa islamilaistumassa?


Mielenosoitus Lontoossa 3.2.2006

Muslimien prosentuaalinen määrä kasvaa jatkuvasti Euroopassa. Muslimien määrä kaksinkertaistuu Euroopassa 25 vuoden aikana. Vuoden 2001 tilaston mukaan Euroopan väestöstä noin 5 % eli 35 miljoonaa on muslimeita. n Islaminuskoisten määrä lisääntyy korkean syntyvyyden ja muuttoliikkeen takia. Islamilaisissa perheissä on keskimäärin enemmän lapsia kuin eurooppalaisten. Pieni määrä eurooppalaisista on kääntynyt islamiin. Kääntymisen taustalla on seka-avioliitot, joissa toisuskoinen yleensä veloitetaan kääntymään islamiin eikä päinvastoin. Lisäksi kääntymisen syynä voi olla romantisoitunut käsitys islamista tai liiketoiminnalliset syyt. Jos Turkki hyväksytään Euroopan Unioniin, niin muslimien määrä unionissa kasvaa 100 miljoonaan, joka olisi lähes neljännes väkiluvusta.

Euroopan islamilaistumista edistää eurooppalaisten vähäinen arvostus omaa kulttuuria ja kulttuurillista taustaansa kohtaan. Eurooppalaisten kulttuurillinen itsetunto ei ole korkea. Islam on saapunut Eurooppaan monikulttuurisuuden kaavussa ja vaatii suvaitsevaisuutta omia tapojaan ja arvojaan kohtaan.

Britanniassa tutkimuslaitos, Policy Exchange, on selvittänyt brittimuslimien uskonnollisuutta. Tutkimustulos julkaistiin tammikuussa 2007. Tutkimuksen mukaan nuoret muslimit Britanniassa ovat kiinnostuneimpia poliittisesta islamista kuin vanhempansa. Brittimuslimeista ikäluokassa 16 – 24-vuotiaat noin 40 % haluaisi elää sharia-laina alaisuudessa ja jopa 36 % kannattaa kuolemantuomiota islamista poiskääntymisestä. Runsas 10 % ihannoi islamilaisten terroristijärjestöjen lännenvastaista toimintaa. Tutkimuksen mukaan 74 % haluaisi musliminaisten peittävän kasvonsa hunnulla. Sen sijaan yli 55-vuotiaista muslimeista tätä kannattaa vain 28 %.

Viittaako tutkimustulos siihen, että Euroopassa on kasvamassa radikalisoituneiden nuorten muslimien joukko?