Joulun lähetyessä kristillisyyden vastustajat ovat nostaneet esille, länsimaissa ja erityisesti Isossa Britaniassa ja Yhdysvalloissa, kristillisen joulukoristeiden käyttämisen julkisissa tiloissa. Tulevana jouluna (2007) Yhdysvalloissa Seattlen lentokenttä on päättänyt jättää joulukoristeista pois kaiken uskonnollisen viittauksen.
Isossa Britaniassa kristillisten symbolien poistamisen perusteluna on käytetty eri kansanryhmien interoitumista paremmin brittiläiseen yhteiskuntaan. Keskustelu ei ole uutta Britanniassa. Vuonna 1998 Birminghamin kaupungin johto ehdotti, että joulu nimettäisiin uudellen ”Wintervaliksi” (talvijuhla). Perusteluna käytettiin sitä, että joulun englanninkielinen nimi Christmas viittaa kristukseen ja tämän arveltiin saattavan loukata ei-kristittyjä.
Kuitenkin Ison Britanian muslimijärjestöjen mukaan muslimit vierastavat uskonnollisten juhlien peittämistä. Esimerkiksi Leicesterin imaami kommentoi, että tasa-arvo ei merkitse kenenkään perinteiden vähättelemistä.
Materialistisen maailmankuvan omaavat järjestöt ovat huolehtimassa toisten uskonnollisten tunteiden loukkaantumista silloinkuin se voitaisiin heidän mukaansa välttää poistamalla kristillisyys näkyvistä. Tämä huoli uskonnollisista tunteista otetaan esiin, jotta pääsisivät omien arvojensa mukaiseen päämäärään. Ateistit ovat käyttämässä jälleen ei-kristillisten uskontokuntien sielunelämää keppihevosena ajaakseen omia päämääriään vähentääkseen kristillisyyden vaikutusta yhteiskunnassa. Tässähän Neuvostoliitto ja muut ateistiset valtio menivät äärimäisyyksiin kieltämällä lähes täydellisesti kaiken uskonnollisuuden valtiossaan.
torstaina, marraskuuta 22, 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)