Orjuutta arabimaassa 2000-luvulla

Referaatti Mende Naazerin ja Damien Lewisin kirjasta Orja, Otava 2005

Kirjan kertomus on tositarina Mende-nimisen sudanilaisen tytön elämästä. Sitä lukiessa luulisi tapahtumien sijoittuvan 1800-luvulle, mutta valitettavasti kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosille 1983 - 2004.

Lapsuus

Mende on Sudanin mustia afrikkalaisia. Hän syntyi Sudanissa Nuba-heimoihin kuuluvaan Karko-heimoon. Heimo asui vuorilla kaukana kaupungeista. Kirjan alkaa kertomuksella Menden lapsuudesta. Nubat ovat muslimeita. Menden lapsuusmuistot ovat onnellisia. Lapsuuden synkin muisto on Menden ympärileikkaus. Heimossa oli käytössä nuorten tyttöjen ympärileikkaus. Mendekin ympärileikattiin alle kymmenvuotiaana. Menden kuvaus ympärileikkauksesta on julma ja verinen. Ympärileikkauksen jälkeen Mende oli kolme päivää shokissa ja koomassa kauhusta ja kivusta. Mende kertoo kirjassaan, että osa heimon tytöistä kuoli ympärileikkauksen aiheuttamiin tulehduksiin ja jotkut nuoret naiset kuolivat synnytykseen ympärileikkauksen takia. Menden sisaren ensimmäinen lapsi kuoli ympärileikkauksen aiheuttamaan vaikeaan synnytykseen. Menden sisar oli tällöin noin 14-vuotias.

Mende aloitti kahdeksanvuotiaana valtion koulun. Koulun kaikki opettajat olivat arabeja. Jo ensimmäisen viikon jälkeen opettajat kielisivät oppilaita puhumasta omaa kieltää nubaa ja käyttämään vain arabiaa. Perusteluksi Mendelle sanottiin: "Nuba on tyhmä kieli koska kukaan ei ymmärrä sitä. Arabia on paljon parempi kieli." (s. 56) Jos lapset erehtyivät vastaamaan opettajalleen muulla kielellä kuin arabialla, heitä lyötiin. Koululaisille annettiin myös arabialaiset nimet ja he eivät saaneet käyttää koulussa muita nimiä. Myöhemmin he eivät myöskään saaneet keskustella keskenään muuten kuin arabiaksi. Jokaiselta luokalta värvättiin yksi luokkapoliisi, joka ilmoitti, jos lapset puhuivat muuta kuin arabiaa. Mende ymmärsi, että tapa, jolla arabiopettajat kohtelivat Nuba-lapsia, oli väärä: "He käyttäytyivät ikään kuin me emme olisi olleet yhtä hyviä ihmisiä kuin he." (s. 58)

Ryöstö

Mende kuuli lapsena tarinoita arabiryöstäjien, mujahidien, tekemistä ryöstöretkistä läheisiin kyliin. Ryöstöissä tapettiin raa'asti satoja tummia afrikkalaisia Nuba-heimolaisia. Kun Mende oli kolmetoistavuotias, arabit hyökkäsivät myös hänen kyläänsä. Kylän majat sytytettiin tuleen, monien miesten ja naisten kurkut leikattiin auki miekoilla ja kylän lapset ryöstettiin. Menden kuvaus ryöstöstä ja sen jälkeisestä ratsastusmatkasta oli karu ja julma. Mende kertoo kylän tuhosta seuraavasti: "Näin hyökkääjien leikkaavan ihmisten kurkkuja auki käyrien veitsien välähdellessä tulen valossa. En voi kuvata teille kaikkea sitä, mitä näimme juostessamme kylän läpi. Kenenkään ei pitäisi joutua todistamaan asioita, joita näin tuona yönä." (s. 11)

Mende kuvaa ryöstön jälkeistä hetkeä seuraavasti: "Mies, joka oli johtanut heitä, seisoi heidän edessään ja alkoi ärjyä komentoja. En kuullut tarkkaa mitä hän sanoi, mutta kaikki miehet vastasivat jymisevällä messuamisella: 'Allahu akbar! Allahu akbar! Allahu akbar!' Allah on suurin! -Allah on suurin! Allah on suurin!". (s. 103) Arabiryöstäjät raiskasivat matkan aikana useat ryöstetyt lapset. Mende oli tällöin kolmetoistavuotias ja suuri osa lapsista vielä nuorempia. Raiskaus oli erityisen kivuliasta tyttölapsille tehdyn ympärileikkauksen takia.

Orjuus

Ryöstön jälkeen lapset vietiin kaupunkiin sotilastukikohtaa, josta arabilainen orjakauppias, Abdul Assim, kävi ostamassa heidät. Assim oli kerännyt suuren omaisuuden orjakaupallaan. Matkasta Khartumissa Mende kirjoittaa kirjassaan: "Nyt minua kyyditsi kaupungin halki avopakettiauton lavalla arabimies, joka kohteli meitä kuin olisimme olleet vain viisi lehmää." (s. 113) Orjakauppias hankki orjia myytäväkseen. Hänellä itselläänkin oli orja. Tämä jo vuosikymmeniä orjana ollut nainen opasti lapsia seuraavasti: "Kun olin kymmenvuotias, hyvin pieni niin kuin sinä nyt, minut siepattiin ja tuotiin tänne, ja täällä olen ollut siitä lähtien. En tiedä, mitä muuta sanoisin. Voin sanoa vain, että ole kärsivällinen ja tee, mitä ikinä he käskevät sinun tehdä. Ellet tee niin, he lyövät sinua." (s. 123) "Minä en saa astua tämän talon ulkopuolella. Etkä sinäkään todennäköisesti saa astua emäntäsi talon ulkopuolelle." (s. 132)

Arabit kutsuivat näitä mustia afrikkalaisia, jotka he olivat kaapanneet, nimellä abda eli orja. Abdul Azzim myi Menden eteenpäin. Hän pohtii pakenemisen mahdollisuutta: "Halusin epätoivoisesti jäädä Ashan ja muiden tyttöjen seuraan. Koska en voinut, ajattelin, että yrittäisin paeta. Tiesin kuitenkin, että kaikki ovet olivat lukossa. Vaikka onnistuisinkin pääsemään ulos talosta, mitä sitten tekisin? Olisin pieni nubatyttö yksin tässä valtavassa arabikaupungissa, josta en tiennyt mitään ja jossa minulla ei ollut ystäviä." (s. 131)

Elämä orjana Sudanissa

Mende oli myyty arabirouvalle, jota Mende kutsui Rahab-rouvaksi. "Mende, sinä lähdet tämän rouvan mukaan", hän sanoi viitoitellen kohti erästä heistä. "Sinun pitää totella häntä, sillä hän on nyt sinun emäntäsi." (s. 135) "Ostoksilla" mukana olleet naiset keskustelivat orjista: "Tiedätkös, Rahab", yksi naisista sanoi, "kun Dhalia kuulee, että sinulla on tämä tyttö talossasi, hän tulee hyvin kateelliseksi. Hänen täytyy heti mennä hankkimaan samanlainen itselleenkin." (s. 137)

Menden emänsä esitteli häntä ylpeänä ystävättärilleen uutena orjanaan. "Sinä olet siis löytänyt itsellesi orjan", kuulin yhden naisista sanovan vaimealla äänellä. "Me haluasimme nähdä hänet. Missä hän on? Millainen hän on?" (s. 155) "'Hmmm... Sehän on ihmeellistä. Eikä sinun tarvitse maksaa hänelle mitään? Aina kun tarvitset häntä, hän on täällä? Niinkö se toimii? Hänellä ei ole vapaapäiviä tai jotain sellaista?' 'Ei', sanoi Rahab. 'Ei vapaapäiviä, ei lomia, ei palkkaa. Hän on aina täällä. Hän kuuluu minulle.'" (s. 156)

Menden uusi emäntä kutsui häntä halventavalla nimeltä "yebid", joka tarkoittaa "tyttö, joka ei ansaitse nimeä". Menden asuinpaikka oli pihan perällä oleva pieni lämmittämätön maja, jonka ovi lukittiin joka yö, jotta Mende ei pääsisi pakenemaan. Rahab-rouva opastaa Mendeä: "Sinä asut nyt täällä ja teet työtä minulle. Pysyt täällä koko loppuelämäsi. Ymmärrätkö?" (s. 141) Mende koki, että häntä kohdeltiin kuin koiraa. "Näin elämä jatkui - päivästä päivään samaa raadantaa, samaa jatkuvaa huonoa kohtelua. Päivät lomittuivat toisiinsa lähes huomaamattani."

Mende eristettiin talon ulkopuolisesta elämästä. Kun Mende keskusteli puutarhurin kanssa, puutarhuri sai potkut ja Mendeä ei päästetty enää puutarhaan. Mende koki paljon fyysistä väkivaltaa emäntänsä kohdalta: "Pääni nytkähti taaksepäin, kun hän tarttui hiuksiini ja antoi minulle kirvelevän korvapuustin. 'Malesh - olen pahoillani. Malesh - Rahab-rouva', itkin 'Anteeksi! Älkää lyökö minua enää.' Mutta hän löi, yhä uudelleen ja uudelleen." (s. 148)

Pahoinpitelyä

Rahab löi Mendeä viikoittain, jonkin vahingon tapahduttua tai täysin ilman syytä. Rahab saattoi antaa korvapuustin tai lyödä Mendeä sillä mikä hänen käteensä osui, harjalla, puupohjaisilla sandaaleilla tai vyöllä. Kerran Rahab löysi Menden laulamasta nebon kielistä laulua ja hakkasi häntä tämän seurauksena puutarhaletkulla. "Sinä, et opi käyttäytymään, ellei sinua piiskata. Jos koskaan enää teet jotain tällaista, otan oikean piiskan ja suomin sinua kuin aasia. Kuuletko? Sinä et ole yhtään aasia kummempi." (s. 162)

Kerran Mende tarjoili emäntänsä kutsuilla teetä ja Rahabin lapset kaatoivat hänet hyppynarulla, jolloin astiat rikkoontuivat. Rahab alkoi hakata Mendeä arabivieraidensa nähden. Hänen vieraansa yllyttivät Rahabia: "'Lyö häntä! Lyö!' hän huudahti.! Se on ainoa tapa. Näin hän muistaa, ettei tee sitä uudelleen.' ... Hänen suomiessaan minua naispuoliset vieraat taputtivat käsiään ja kuulin myös miesten naureskelevan. ... Mies heitti päätään taaksepäin ja purskahti nauruun. 'Tyttö ei ole sokea', hän hohotti, 'niin ehkäpä hän on vain typerä!' Ja kaikki muutkin purskahtivat nauruun." (s. 165)

Menden emäntä käytti vakavaa väkivaltaa mitättömistä asioista. Mende oli erehdyksissä paistanut kananmunat, vaikka Rahab oli pyytänyt haudutettuja munia. Tästä seurasi raivonpuuska ja rangaistus. "Ennen kuin ehdin reagoida, hän otti kiinni käsivarrestani. Toisella kädellä hän sieppasi paistinlastan paistinpannusta ja painoi polttavan kuuman metallin kyynärvarttani vasten. Kiehuvaa öljyä roiskui pitkin käsivarttani. ... Näin sanoen hän nykäisi lastan pois repäisten samalla mukaan kerroksen palannutta ihoa. Puristin tiukasti kyynärvarteni sisäpuolta ja luulin, että pyörtyisin kivusta." (s. 201) Mende joutui myös seksuaalisen ahdistelun uhriksi useiden isäntäväen miespuolisten vieraiden taholta.

Ei pakomahdollisuutta

Mendellä ei ollut pakomahdollisuuksia. "Vietin tuntikausia miettimässä pakenemista. Eräänä päivänä, kun olin tyhjentämässä likavesiä talon takana, näin rikkonaisen tuolin, joka lojui talon seinustalla. Kokeilin tuolia nähdäkseni, kestäisikö se painoni. Olin varsin hyvä kiipeämään ja ajattelin, että jos seisoisin tuolilla, saattaisin juuri ja juuri ylettyä taloa ympäröivän puutarhamuurin päälle. Silloin voisin hinata itseni ylös, pudottautua toiselle puolelle ja livahtaa tielle. Mutta mitä minä sitten tekisin? Olisin eksyksissä ja yksin keskellä Khartumia ympärillä pelkkiä arabeja. Kuka minua auttaisi? Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä varmemmin tiesin, että olisi toivotonta yrittää paeta yksi. Minä tarvitsin apua." (s. 150)

Mende teki töitä koko valveilla olonsa ajan joka päivän ja hänen oli kielletty menemästä talon ulkopuolelle. "'Sinä olet minun abdani!' hän kiljui. 'Äläkä väitä vastaan. Se tarkoittaa, että sinä pysyt tässä talossa ja teet, mitä minä sanon. Sinä teet työtä. Sinä et leiki. Onko selvä? Abda (suom. orja)!'" (s. 152)

"'Mitä sinä mietit, yebit? Ei, älä kerro, minä tiedän: sinä mietit karkaamista. Kerronpa sinulle, mitä sinulle tapahtuu, jos yrität karata. Minä käsken Abdul Azzimin ja hänen rosvojaan etsimään ja tappamaan vanhempasi. Ja kun sinut sitten on tuotu takaisin tänne, ajan hiuksesi pois ja ympärileikkaan sinut. Kaikki tietävät, että kaikki nubat ovat khuluf - että he ovat epäpuhtaita. Ja, että he ovat vääräuskoisia." Mende oli kuitenkin muslimi kuten Rahabkin.

Islam

Hänen emäntänsä Rahab ja hänen miehensä Mustafa olivat muslimeja. Mende kuvaa heitä: "Rahab ja Mustafa uskoivat olevansa oikein hyviä muslimeja. ... Rahabilla ja Mustafalla oli hyvin kauniit muslaiyat (rukousmatot) - pehmeät ja silkkiset monimutkaisin islamilaisin kuviomallein koristellut. Rahab kertoi minulle ylpeänä, että heidän muslaiyansa olivat peräisin niin kaukaa kuin islamin pyhimmästä maasta, Saudi-Arabiasta." ... "Aina ennen jokaista päivän viittä rukousta he kävivät läpi puhdistautumisrituaalin pesemällä käsivartensa, kasvonsa ja jalkansa. Sitten he kääntyivät kohti itää ja lausuivat rukouksensa hiljaisella äänellä ja hurskaasti." (s. 168)

Mende oli myös harras muslimi. Hän pyrki rukoilemaan viisi kertaa päivässä. Rahab yritti estää häntä: "'Et kai ole menossa rukoilemaan?' hän tiedusteli. 'Ei sinulla ole aikaa rukoilla. Ja mitä sitä paitsi luulet tekeväsi? Etkö tiedä, että islam ei ole sinun kaltaisiasi mustia ihmisiä varten?'" (s. 169)

Mende ihmetteli tätä: "Mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä selvemmin tajusin, että kaikki sortajani olivat olleet muslimeja. Ryöstäjät olivat kaikki huutaneet 'Allahu akbar' hyökätessään kyläämme. Orjakauppias Abdul Azzim oli myös ollut muslimi. Ja nyt Rahab ja hänen perheensä. Kaikki nämä ihmiset uskoivat olevansa hyviä muslimeja. Ja kuitenkin he olivat tappaneet ja raiskanneet ja kiduttaneet ja orjuuttaneet heimoni nubia, jotka hekin olivat muslimeja." (s. 170)

Vääristynyt maailmankuva

Menden menneisyyteen kuuluvat asiat oli karsittu täysin hänen elämästään. Vuodet orjana olivat muuttaneet hänen käsitystä itsestään ja maailmasta: "Olin alkanut uskoa, että nämä arabit olivat kaikkivoipia, että heillä oli jonkinlainen Allahilta saatu oikeus hallita meitä. Näin todisteita tästä jokapäiväisessä elämässäni Khartumissa. Olin alkanut uskoa, että tällainen maailma oli: arabit orjuuttivat mustia. Olin vakuuttunut siitä, että he olivat voittamattomia." (s. 187)

Mende oli kaapattu 12-vuotiaana ja 16-vuotiaana hänen identiteettinsä oli vääristynyt. "Kaikkien noiden vuosien aikana Rahab oli tuhonnut täysin käsitykseni omasta identiteetistäni ja omasta arvostani. Uskoin, ettei minulla enää arvoa ihmisenä. Pelkäsin häntä kuoliaakseni. Ja olin yhä pelkkä lapsi.

Muita orjia

Mende tapasi yllättäen tutun nuba-tytön, joka oli orjana Rahabin ystävättärellä. Hän sai kuulla tältä, Kumalilta, että hänen perheensä oli selvinnyt hengissä hyökkäyksestä. Vuosituhannen vaihtuessa Mende meni isäntäväkensä mukana suurelle retkelle puistoon Rahabin ja Mustafan ystäväperheiden kanssa. Näillä arabeilla oli mukanaan kymmenkunta mustaa nuorta tyttöä, jotka muistuttivat Mendeä hänen orjuutensa alkuajoita. Heidät oli myös ryöstetty väkivaltaisesti ja heitä pidettiin näiden varakkaiden arabien orjina. Mende arvioi, että puistossa olisi satoja hänen kaltaisia orjia, joilla oli samanlaisia kohtaloita kuin hänellä.

Lahjana sisarelle

Kun Mende oli ollut seitsemän vuotta orjana Rahabin talossa, hän sai kuulla, että Rahab lähettäisi hänet Englantiin, Lontooseen, sisarensa talouteen. Tällöin Mende oli 19-vuotias. Menden tilalle Rahab oli hankkimassa uutta orjaa Abdul Azzimilta. "'Onko Rahab myynyt minut sisarelleen?' mietin vihaisena. 'Vai onko Rahab vain antanut minut hänelle, kuin hyödyllisen lahjan.'" (s. 208) Viisumin Englantiin Mende sai 18. toukokuuta vuonna 2000.

Edellisenä päivänä ennen Menden lähtöä Abdul Azzim toi Rahabille uuden orjan. Orjan nimi oli Nanu. Hän oli myös nuba, mutta gwaliheimosta. Nanun tarina muistutti Menden elämää. Hänen isänsä oli kuollut sairauteen aiemmin ja hän asui kolmatta lasta odottavan äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Eräänä yönä arabiryöstäjät hyökkäsivät hänen kyläänsä, murhasivat hänen äitinsä viiltämällä kaulan auki ja halkaisemalla hänen kohtunsa. Nanu näki miten hänen äitinsä kuoli ja hän näki kohdusta ulosviilletyn vauvan veressä lattialla. Arabit sytyttivät heidän majansa palamaan ja hänen pikkuveljensä kuoli tulipalossa. Nanu pääsi palovammojen kanssa ulos majasta ja yritti paeta, mutta mujahidit ryöstivät hänet kotikylästään ja veivät hänet armeijan leiriin. Hänet raiskattiin useita kertoja matkan aikana. Nanu oli tällöin vähän yli 10 vuotta vanha.

Orjana Lontooseen Hananille

Mende saapui Lontooseen Rahabin sisaren luokse. Sisaren nimi oli Hanan ja hänen miehensä oli töissä Sudanin suurlähetystössä ja oli virkaatekevä suurlähettiläs Abdul Mahmoud Al Koronky. Hanan ja hänen miehensä olivat hurskaita muslimeja. Hanan käytti muslimien huivia kodin ulkopuolella.

Mendeä ei kohdeltu täällä yhtä väkivaltaisesti kuin Rahabin luona. Mutta hän joutui tekemään enemmän työtä. Talo oli suurempi ja töitä oli enemmän. Mende teki työtä seitsemän päivää viikossa aamu puoli seitsemästä myöhään iltaan. Mendellä ei ollut vapaapäiviä ja hän ei saanut poistua talosta. Talon ovia pidettiin lukittuna ja häntä kiellettiin ankarasti ottamasta yhteyttä keneenkään talon ulkopuolelle. Hanan otti Mendeltä pois hänen passinsa. Mende koki olevansa Lontoossakin Rahabin sisaren perheessä yhä Rahabin orja, joskin lainassa Hananilla. Hän koki olonsa vielä yksinäisemmäksi Hananin luona. Mende kärsi masennuksesta ja harkitsi itsemurhaa.

Hanan ja Al Koronky lähtivät käymään perheineen Sudanissa. Mende meni täksi ajaksi Hananin ystävän Omerin ja Madinan luo. Hanan kielsi Mendeä poistumasta Omerin talosta. Madina ja Omer olivat kuitenkin aidosti ystävällisiä ihmisiä. Mende sai nukkua heidän tyttärensä kanssa samassa huoneessa. Hänen ei tarvinnut työskennellä talossa. Vastoin Hananin käskyä Madina otti Menden mukaan puistoretkille ja vierailulle ystäviensä luo. Mende huomasi, että Lontoo ei ollutkaan vaarallinen ja väkivaltainen paikka, toisinkuin Hanan oli häntä pelotellut.

Kun Omer vei lauantaisin Menden siivoamaan Hananin tyhjää taloa, Omar jätti Menden taloon yksinään ja antoi tälle talon avaimen. Mendelle selvisi, että Omer ja Madina eivät tienneet hänen olevan Rahabin ja Hananin orja. Omer oli töissä Sudanin lähetystössä kuten Al Koronky. Kun Mende asui Omerin ja Madinan luona, Omer alkoi kysellä Menden töistä. Mende kertoi Omerille, että hän tekee jatkuvasti töitä eikä saa palkkaa. Omer ei kuitenkaan uskaltanut kysellä tarkemmin.

"Kun myöhemmin muistelin tätä, minusta tuntui, että Omer saattoi arvata todellisen tilanteeni. Hänhän oli kuitenkin sudanilainen, eikä orjuus ole harvinaista Sudanissa. Mutta ehkä hän ei halunnut tietää tarkemmin. Jos hän olisi saanut tietää totuuden minusta, hänen olisi ollut ilmoitettava siitä poliisille. Se olisi asettanut Omerin vastakkain ylemmässä asemassa olevan työtoverinsa kanssa. Tosiasiassa se olisi merkinnyt hänen diplomaatinuransa loppua." (s. 286)

Pako

Aika Omerin ja Madinan luona avasi kuitenkin Menden silmät. Hän huomasi, että Englannissa ei saanut pitää orjia. Mende päätti, että hänen oli paettava. Kun hän kävi Omerilla asumisensa aikana kaupassa, hän etsi sudanilaisia mustia. Lopulta hän löysi yhden eteläsudanilaisen miehen, joka tutustutti hänet kahteen nubaheimolaiseen, jotka asuivat Lontoossa. Yhdessä he suunnittelivat Menden paon. Mende ei halunnut Omerille ja Madinalle vaikeuksia, ja siksi hän suunnitteli pakenevansa, kun Al Koronky ja Hanan saapuisivat takaisin Lontooseen.

Mende pakeni kahden sudanilaisen nubaheimolaisen avustuksella 11. syyskuuta 2000. Pakenemisen jälkeen Mende pelkäsi, että hänet siepataan uudelleen. "Minun suhteeni Koronky oli kaikkivaltias. Hän oli hallitus ja hän oli laki. Saatoin yhä olla Rahabin orja, mutta Koronkyä pelkäsin, nyt kun olin päässyt pakoon. En voinut uskoa, että koskaan pääsisin hänen kynsistään." (s. 298)

Uhkauksia

Mende ja hänen pelastajansa saivat monia uhkauksia Sudanista. Mendeä uhkailtiin, että hänen perheenjäsenensä etsittäisiin käsiin ja heitettäisiin vankilaan. Myös Sudanin Lontoon-suurlähetöstä soiteltiin. "Tapahtumat huipentuivat siihen, että joukko sudanilaisia ministereitä puuttui asiaan ja yritti painostaa minut pakoon auttaneita henkilöitä lopettamaan suojelemiseni. Sitten perhe, jonka luona asuin, alkoi saada nimettömiä puheluita Sudanista. 'Me tiedämme, missä sukulaisenne asuvat', sanoi miesääni uhkaavasti, 'ja me tiedämme, mistä heidät löytää.'" (s. 304) Mende toteaa puheluiden jatkuneen kirjan kirjoittamisen päiviin saakka. Kaikki kirjassa mainitut lähetystön henkilöt ovat palanneet takaisin Sudaniin Englannista.

Mende sai puhelimella yhteyttä Sudanissa asuvaan perheeseensä. Perheelle oli valehdeltu Menden kohtalosta, mutta Mende sai selvitettyä oikeat tapahtumat. "Orjuusvuosieni painajainen ei siis päättynyt pakenemiseeni. Vain kärsimykseni luonne muuttui. Pakoni jälkeen en ollut enää kovinkaan huolissani omasta tulevaisuudestani tai turvallisuudestani. Sitä vastoin tunsin yhä enemmän huolta Sudanissa elävän perheeni sekä minut pakoon auttaneiden ja minulle vapauteni antaneiden ihmisten turvallisuudesta.

Uusi elämä

Vapautumisensa jälkeen Mende joutui opettelemaan kaikki elämisen taidot, elämään liittyvät normaalit asiat, joita hän ei ollut nuoruudessaan oppinut. Tähän asti joku oli aina päättänyt hänen elämästään. Mende joutui aikuisena opettelemaan tekemään itse päätöksensä. Vaikeinta Mendelle oli oppia olemaan pelkäämättä. Hän pelkäsi, että ne jotka olivat pitäneet häntä vankinaan, lähtisivät hänen peräänsä. Mende sai turvapaikkaoikeuden Englantiin 23. joulukuuta 2002.

Sudanin arabihallitus hyväksyy orjuuden

Sudanin arabihallitus on sekaantunut mukaan mustien afrikkalaisten orjuuttamiseen. Mendekin vietiin ryöstön jälkeen armeijan leiriin ja Mende lähetettiin Lontooseen sudanilaisen diplomaatin kotiin orjaksi.

Ensimmäisessä televisiohaastattelussaan Mende sanoi: "Haluan sanoa, että siellä (Sudanissa) esiintyy orjuutta juuri nyt, tällä hetkellä. Minä olen siitä esimerkki ja elävä todiste, ja se tapahtui minulle itselleni. Tiedän myös, että Sudanissa on yhä monia orjuudessa eläviä ihmisiä. Haluan, että ihmiset tajuavat tämän ja sen, että heidän on tehtävä jotain sen lopettamiseksi." (s. 318)

Kirjan kirjoittamisen aikoihin Mende käy koulua ja opiskelee englantia. Hän lentää ympäri maailmaa pitämässä orjuudenvastaisia puheenvuoroja kansainvälisissä konferensseissa. Kirjan toinen kirjoittaja Damien Lewis oli käynyt ennen Menden tapaamista tutustumassa Sudanin orjuuteen: "Ja kuitenkin todellisuus oli paljon pahempi kuin olisin voinut kuvitellakaan: jouduin todistamaan sanoinkuvaamattomia kauhuja. Näitä ihmisiä ei vain ostettu ja myyty; heitä siepattiin raaoissa hyökkäyksissä, joissa satoja teurastettiin, raiskattiin, kidutettiin ja pahoinpideltiin. Kokonaisia kyliä poltettiin maan tasalle, ja ihmiset paloivat hengiltä majojensa sisällä. Olin kohdannut todellisen elävän painajaisen." (s. 321)

"Arabiheimoista muodostetaan puolisotilaallisia, AK47-rynnäkkökiväärein aseistettuja joukkoja, joiden käsketään käydä jihadia eli pyhää sotaa Nubavuorten ja etelän mustia heimoja vastaan. Palkinnoksi teoistaan nämä arabiheimot saavat pitää sotasaaliin - naudat, vuohet ja orjiksi myytävät ihmiset." (s. 322)

Sudanin kansallinen laki kieltää orjuuden. Kuitenkin Sudanin nykyinen hallitus, Kansallinen islamilainen rintama (NIF) on sulkenut silmänsä siltä, mitä sen maassa tapahtuu. Käytännössä NIF antaa valtuudet ryöstöille ja orjakaupalle, sulkemalla silmänsä teoilta. Se ei tee mitään estääkseen jihad-joukkojen toimintaa tai rankaistakseen niitä.

Espanjan rasismin vastainen liitto (CECRA) myönsi vuonna 2002 Mendelle Kansainvälisen ihmisoikeuspalkinnon hänen rohkeudestaan kertoa tarinansa julkisesti kirjassaan.