sunnuntai, syyskuuta 12, 2010

Koraanin polttaminen

Afganistanissa on ollut voimakkaita mielenosoituksia Koraanin polttamisia vastaan. Mielenosoitukset ovat lähteneet liikkeelle siitä kun Yhdysvalloissa pappismiehet ovat uhanneet polttaa ja myös tiettävästi polttaneet yhden kokonaisen Koraanin. Koraanin polttamisella on haluttu kritisoida iranilaisen naiselle sharia-lain mukaan langetettua kuolemantuomiota. Kivitystuomi on annettu naiselle aviorikoksen takia.

Pappismiesten demonstroima kritiikki on kuitenkin mennyt tyhjille korville. Islamististen imaamien yllyttämät kansajoukot eivät näe teossa muuta kuin uskontonsa ja Muhammedin kunnian häpäisemistä. Islamilaiset kulttuurit ovat hyvin usein häpeäkulttuureja. Toimintaa ohjaa kunnian ja häpeän kysymykset.

Kyseinen nainen ei ole ainut 2000-luvulla sharia-lain mukaan kuolemaan tuomittu. Tuomittuja on ollut kymmeniä, jos ei satoja. Islamilainen laki tuomitsee kuolemaan myös muista syistä, esimerkiksi islamin hylkääminen on aihe kuolemantuomioon. Sharia-laki ei perustu ainoastaan Koraanin säädöksiin. Koraanissa määritetään pääasiassa uskonnollisia toimenpiteitä ja otetaan kantaa vain harvoihin käytännön asioihin. Sharian toteuttamisessa nojaudutaan pääosin sunnaan eli Muhammedin elämän antamiin esimerkkeihin. 

Vaikka suurin osa sharia-laista tuleekin perinteestä, osa tulee suoraan Koraanin tekstistä. Muhammed sääti rangaistukseksi aviorikoksesta 100 ruoskaniskua jo Koraanin tekstissä (suura 24:2), mutta kuolemanrangaistus on otettu shariaan hadithin perusteella. Koraani säätää myös kuoleman rangaistuksen islamin hylkäävälle (suura 4:89).

Syvemmän tulkinnan mukaan näillä islamilaisilla mielenosoituksilla islamistiset yhteisöt pyrkivät suuren massan aiheuttaman pelon avulla alistamaan koko maailman kuuliaisuuteen islamille. Islamistit eivät tyydy vain itse noudattamaan islamin elämäntapaa ja lakia, vaan heidän pyrkimyksenä on saada kaikki ihmiset noudattamaan niitä, alistaa koko maailman islamille kuuliaiseksi. Tanskan Muhamed-pilapiirrosten tuoma väkivaltaisuus ja islamin nimissä tehdyt terrori-iskut kumpuaa samasta pyrkimyksestä. 

Ei kommentteja: