lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Islam Euroopassa


Kuvassa Britanian muslimeja mielenosoituksessa Tanskan suurlähetystön edessä pilapiirroksia vastaan 3.2.2006.

Islamismin vaikutuksesta Euroopassa kertoo se, että Muhammed-pilakuvan tekijä elää jatkuvasti hengenvaarassa Tanskassa. Tanskan poliisi pidätti 12.2.08 tiistaina kolme muslimia murha-aikeista epäilynä. Murhasuunnitelman kohteena oli yksi Muhammed-pilakuvan tekijöistä. Pidätetyistä yksi oli marokkolaissyntyinen Tanskan kansalainen ja kaksi tunisialaista.

Kuulustelujen jälkeen tanskalainen vapautetaan ja tunisialaiset karkoitetaan. Murhan kohteena olisi ollut piirtäjä, joka toteutti Muhammed-hahmon, jolla oli pommi piilotettuna turbaaniin. Kuva julkaistiin yhdessä muiden piirrosten kanssa Jyllands-posten-lehdessä syyskuussa 2005. Kuvien aiheuttaman kohun aikana muslimijohtajat Euroopassa vakuuttelivat, että islam ei ole pilapiirrosten osoittama väkivaltainen uskonto. Satojen tuhansien muslimien väkivaltainen reaktio pilakuvista kuitenkin osoitti toista, samoin kuin tämä viimeisin murhasuunnitelma.

Kuvan piirtäjä on ollut useita kuukausia jatkuvassa poliisivartioinissa, koska hänen perheelleen on lähetetty tappouhkausia. Piirtäjän asuinpaikkaa on myös vaihdettu usein.

Hollannissa taas pelätään Koraania kritisoivan filmin julkaisemista. Hollantilainen kansanedustaja Geert Wilder valmistelee oman kertomuksensa mukaan lyhytfilmiä, jonka tarkoituksen on kertoa miten vaarallinen kirja Koraani on. Filmi on tarkoitettu julkaista maaliskuussa 2008. Filmin pelätään laukaisevan väkivaltaisen reagtion muslimiväestössä.

Muslimeja Tanskan 5,4 miljoonaisesta väestöstä on noin puolimiljoonaa. Hollanin muslimien määrä on 400 000. Hollannin väkiluku on kokonaisuudessaa 16 miljoonaa. Suomessa muslimeja on 20 000 - 30 000.

Lähteenä käytetty mm. Uutislehti 100. 13.2.2008

2 kommenttia:

Jaska Jokunen kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta blogista!

Joko näit tämän?:

http://www.veoh.com/channels/dokumentit1

Kertoo karua kieltä tästä kulttuurista...

Jaska Jokunen kirjoitti...

Vielä edelliseen: Viittasin liskistä löytyvään "Egypt´s Rubbish People" BBC:n dokkariin kristittyjen asemasta...